Apple osti tekoälyosaamista – Yrittää ymmärtää sinua paremmin mistä olet kiinnostunut

Manu Pitkänen

Apple osti tekoälyosaamista – Yrittää ymmärtää sinua paremmin mistä olet kiinnostunut
Googlen tekoälypomona aiemmin toimineen John Giannandrea nostaminen Applen johtokuntaan oli selkeä indikaatio sille, että Cupertinossa on päätetty satsata todenteolla tekoälyyn ja koneoppimiseen. Satsaukset näkyvät myös Applen yritysostoissa.

The Informationin mukaan Apple on päätynyt ostamaan kalifornialaiset Laserlike-kasvuyrityksen, jonka perustivat kolme Googlella aiemmin työskennellyttä ohjelmistoinsinööriä.

Laserliken kehittämä mielenkiintohakukone ei ajatuksena ole mitenkään uusi tai edistyksellinen, sillä käyttäjien mielenkiintoon perustuvia kuratointipalveluita on kehitetty Internetin alkuajoista lähtien. Laserliken tavoitteena on kuitenkin tuoda käyttäjien saataville sellaisia kiinnostavia uutisia, jotka eivät tule heidän peruslähteiden kautta ilmi. Sovellus siis yrittää tietää käyttäjää paremmin mistä hän on milloinkin kiinnostunut.



Musiikkiuutisista kiinnostunut ei välttämättä törmää koskaan fiidissään uutiseen, joka koskee hänen omistaman automallin takaisinkutsua. Laserliken tavoitteena on tuoda tällaisia uutisia käyttäjän fiidiin. Teknologiaa saatetaan hyödyntää niin Sirissä kuin Apple Newsissäkin. Voi myös olla, että yrityskaupat tehtiin puhtaasti Laserliken yleisen osaamiseen hankkimiseksi.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 10 – hinta laskenut -41%

Google Pixel 10
424 € Gigantti
699 € Proshop
716 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 715 €

Google Pixel 10 Pro Fold – hinta laskenut -25%

Google Pixel 10 Pro Fold
1312 € Gigantti
1899 € Verkkokauppa.com
1899 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1740 €

Honor Magic V6 – hinta laskenut -22%

Honor Magic V6
1499 € Elisa
1499 € DNA
1854 € Linné Elektronik

Alin hinta viikko sitten: 1924 €

Google Pixel 10 Pro – hinta laskenut -19%

Google Pixel 10 Pro
649 € Gigantti
649 € Power
649 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 805 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.