Nokia 9 Pureview vietiin käsistä – Ei tahdo riittää kauppoihin asti

Manu Pitkänen

Nokia 9 Pureview vietiin käsistä – Ei tahdo riittää kauppoihin asti
HMD Globalin MWC-messuilla esittelemä Nokia 9 Pureview on osoittautunut jymymenestykseksi, sillä tänään myyntiin tulevan puhelimen saatavuus saattaa alkuvaiheessa olla heikolla tasolla.

Iltalehdelle kysyntää kommentoinut HMD Globalin liiketoimintajohtaja Ossi Korpelan mukaan yhtiön tilaamat ensimmäiset erät menivät suurimmaksi osaksi ennakkotilausten täyttämiseen, minkä takia kauppojen hyllyille asti tavaraa ei tahdo riittää. Ennakkotilaajilla ei ole siis puhelimen saamisen kanssa hädän päivää, mutta kauppaan marssijoille saatetaan myydä ei-oota.

Korpelan mukaan uusi erä Nokia 9 Pureview'tä on tulossa tämän viikon lopulla, joten ensi viikon aikana saatavuus liikkeistä alkaa kohtentua. Korpelan mukaan myymäläsaatavuuden kohdilleen saamiseen menee noin viikon verran aikaa.

Nokia 9 Pureview'ssä erikoista on sen takapuolelta löytyvät viisi kameraa, joiden ottamia kuvia yhdistelemällä puhelimen luvataan ottavan laadukkaita ja kirkkaita kuvia. Lisäksi kuvien tarkennuksen muuttaminen jälkikäteen on mahdollista.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Edge 70 – hinta laskenut -28%

Oppo A5 Pro 5G – hinta laskenut -13%

Oppo A5 Pro 5G
199 € Veikon Kone
229 € Proshop
229 € Power

Alin hinta viikko sitten: 229 €

Xiaomi Redmi 15 (4G) – hinta laskenut -12%

Xiaomi Redmi 15 (4G)
149 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 169 €

Samsung Galaxy A56 – hinta laskenut -11%

Samsung Galaxy A56
249 € Power
279 € Verkkokauppa.com
279 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 279 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.