Nämä uudet toiminnot ovat tulossa Android Q:hun

Manu Pitkänen

Nämä uudet toiminnot ovat tulossa Android Q:hun
Tänään käynnistyneessä Google I/O -kehittäjätapahtumassa Google esitteli odotetusti myöhemmin syksyllä julkaistavaa Android Q -käyttöjärjestelmää.

Kuten tunnettua, Android Q tulee sisältämään yhteensopivuuden taittuville näytöille ja screen continuity -nimisen toiminnon, jonka avulla sovellukset voivat keskeytyksettä sopeutua näytön muuttuvaan kokoon ja muotoon, kun näyttö taitetaan auki tai kiinni. Google lupasi myös lisätä Android Q:hun natiivin tuen 5G-matkaviestinteknologialle – operaattorit ympäri maailman ovatkin käynnistelleet 5G-verkkojen rakennusurakoita.

Avajaisesityksessä käytettiin paljon aikaa myös puheentunnistuksen käsittelyyn. Syytäkin oli, sillä Googlen mukaan sen tekemän läpimurron ansiosta puhetunnistusmallien tehokkuus on noussut täysin uudelle tasolle, minkä ansiosta puhetunnistusta voidaan tehdä reaaliajassa puhelimessa. Viiveaikoja aiheuttava palvelun voidaan sivuuttaa prosessista kokonaan. Uutta puhetunnistusta hyödynnetään Live captions -nimisessä ominaisuudessa, joka kääntää missä tahansa sovelluksessa toistuvan äänen tekstiksi.



Google kertoi myös lisänneensä akkukestoa parantavan Dark theme -tilan puhelimeen, joka aktivoituu kun virransäästötila laitetaan päälle. Android Q:n myötä tietoturvapäivitykset uudistuvat siten, ettei niiden asentaminen vaadi enää laitteen uudelleenkäynnistystä. Uuden Focus Mode -toiminnon avulla käyttäjä voi valita ennakkoon mitkä sovellukset voivat häiritä häntä keskittymistä vaativina ajanhetkinä.

Paljoa varsinaista uutta tilaisuudessa ei paljastettu, mikä johtunee jo siitä, että Android Q on edennyt varsin pitkälle beta-vaiheessa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G15 – hinta laskenut -46%

Motorola Moto G15
58 € CDON
99 € Gigantti
99 € Power

Alin hinta viikko sitten: 105 €

Samsung Galaxy S25 Edge – hinta laskenut -24%

Samsung Galaxy S25 Edge
870 € Samsung
1299 € DNA
1349 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 1149 €

Realme 14 Pro+ – hinta laskenut -20%

Realme 14 Pro+
446 € Hobby Hall
449 € Proshop
517 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 560 €

Xiaomi Poco M7 Pro 5G – hinta laskenut -20%

Xiaomi Poco M7 Pro 5G
175 € Hobby Hall
246 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 219 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.