Google lisäsi jaettavat GIF-animaatiot kuvahakuun

Matti Robinson

Google lisäsi jaettavat GIF-animaatiot kuvahakuun
Moni meemilordi on varmasti etsinyt tuskaisesti Twitter-taisteluunsa sopivaa GIF-animaatiota ilman tulosta, sillä niiden googlettaminen ei ole aivan yhtä helppoa kuin voisi olettaa.

Googlen kuvahaku nimittäin ei tue GIF-animaatioiden hakemista kovinkaan monipuolisesti, mutta onneksi yhtiössä on ilmeisesti huomattu animaatioiden suosio. Google on nimittäin uudistanut Google-sovellustaan ja Androidin Chrome-selainta niin, että jatkossa GIF-animaatioiden etsiminen ja jakaminen on huomattavasti helpompaa.

Google-sovellus sekä Androidilla että iOS:llä sisältää nyt oman jakonapin animaation alapuolella, kun käytää Googlen kuvahakua. Samainen ominaisuus on tuotu myös Androidi Chrome-selaimeen, joten hakaminen on helppoa myös suoraan selaimesta, kertoo Android Central.

Jakonappi avaa tyypillisen jakonäkymän, josta voi jakaa animaation suoraan suosituimmille kontakteille tai valikoituihin sovelluksiin. Uusi ominaisuus jakaa sen animaationa eikä linkkinä verkkosivulle, kun se lähetetään esimerkiksi WhatsApp-viestinä tai muissa sovelluksissa.



Ominaisuuden taustalla on Googlen 2018 yrityskauppa, jossa se osti Tenorin. Tämä tarkoittaa myös, että kaikki GIF-animaatioit eivät automaattisesti saa jakonappia, vaan niiden tulee olla joko Tenor.com:ssa ja/tai täyttää yhteistyösopimus Googlen kanssa.

Jostain syystä kaikkia Tenor.comin GIF-animaatioitakaan ei vielä tueta, kuten kuvan oikean puolen tuloksista huomaa. Google on luvannut, että kattavuutta parannetaan.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A60 – hinta laskenut -31%

Oppo A60
149 € Verkkokauppa.com
217 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 216 €

Motorola Edge 60 – hinta laskenut -25%

Motorola Edge 60
279 € DNA
333 € Multitronic
379 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 373 €

Google Pixel 9 Pro – hinta laskenut -24%

Google Pixel 9 Pro
699 € DNA
894 € CDON
1012 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 915 €

Honor 400 – hinta laskenut -17%

Honor 400
395 € Proshop
416 € CDON
499 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 499 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.