Minecraft Earthin beta avautuu pian – Näin pääset mukaan

Manu Pitkänen

Minecraft Earthin beta avautuu pian – Näin pääset mukaan
Microsoftin omistama pelistudio Mojang paljasti toukokuun puolivälissä aikeensa julkaista tänä kesänä laajennettua todellisuutta hyödyntävän Minecraft Earth -pelin. Tyylillisesti pelissä on paljon yhtymäkohtia huippusuosioon nousseen Pokemon Gon kanssa, sillä molemmissa hyödynnetään sekä laajennettua todellisuutta että paikkatietoa.

Tähän asti Minecraft Earthiä on päässyt pällistelemään vain markkinointimateriaalin kautta, mutta tuoreiden tietojen mukaan pelin suljettu beta-versio tulee saataville seuravan kahden viikon sisällä. Beta-testaukseen mukaan päässeet voivat pelata peliä aluksi vain iOS-laitteella (vähintään iOS 10), mutta Android-versio (vähintään Android 7) julkaistaan hieman myöhemmin.

Suljettuun betaan otetaan mukaan vain rajattu määrä ihmisiä ja pelaajien valikoinnissa käytetään myös sijaintiin perustuvia kriteereitä. Tarkotuksena on varmistaa, että pelin taustapalvelut ovat riittäviä pelin julkaisua varten. Betaan valittujen pelaajien tulee pelata Minecraft Earthia vähintään kerran päivässä seitsemän päivän ajan. Muussa tapauksessa hänen paikkansa menee jollekin muulle.



Niin Android- kuin iOS-pelaajatkin voivat ilmoittautua betaan täällä.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

OnePlus Nord CE 4 Lite – hinta laskenut -35%

OnePlus Nord CE 4 Lite
129 € DNA
199 € Power
277 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 199 €

Honor X6b (4G) – hinta laskenut -34%

Honor X6b (4G)
99 € Mobiilipiste.fi
149 € Power

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Samsung Galaxy Z Fold6 – hinta laskenut -33%

Samsung Galaxy Z Fold6
1199 € Proshop
1399 € Mobiilipiste.fi
2099 € Power

Alin hinta viikko sitten: 2099 €

Xiaomi Poco F7 Ultra – hinta laskenut -30%

Xiaomi Poco F7 Ultra
604 € Proshop
604 € CDON
683 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 865 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.