Huawei suunnittelee isoja irtisanomisia Yhdysvalloissa

Manu Pitkänen

Huawei suunnittelee isoja irtisanomisia Yhdysvalloissa
Kiinalainen puhelinjätti Huawei on ollut totisessa paikassa viimeiset pari kuukautta kun Yhdysvallat asetti sen omalle mustalle listalleen, mikä käytännössä estää yhdysvaltalaisia yhtiöitä tekemästä yhteistyötä Huawein kanssa. Esimerkiksi Google on ilmoittanut estävänsä Huawein pääsyn Androidiin.

Mustalle listalle joutumisen taloudelliset vaikutukset ovat massiivisia, mikäli tilanne ei muutu nopeasti. Kiinan ja Yhdysvaltojen presidenttien tapaaminen G20-kokouksessa herätti toiveita tilanteen ratkaisun löytämiseksi, mutta mitään konkreettista ei ole vielä tapahtunut. Niinpä Huawein on pakko yrittää sopeutua tilanteeseen eli käytännössä laittaa ihmisiä kilometritehtaalle.

Säästöjä haetaan ainakin Huawein tutkimus- ja kehitysyksiköstä Futureweista, joka työllistää Yhdysvalloissa noin 850 henkilöä. Kiinalaisille työntekijöille tarjotaan uusia työmahdollisuuksia Kiinasta talon sisällä.

Huawein esto saattaa päättyä vasta kun Yhdysvallat ja Kiina pääsevät yhteisymmärrykseen laajemmassa kauppasopimuksessa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Samsung Galaxy S24+ – hinta laskenut -34%

Samsung Galaxy S24+
699 € DNA
800 € CDON
909 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 1053 €

Samsung Galaxy Z Fold6 – hinta laskenut -33%

Samsung Galaxy Z Fold6
999 € Gigantti
1497 € CDON
1499 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 1496 €

HMD Fusion – hinta laskenut -32%

HMD Fusion
179 € Gigantti
179 € Power
262 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 264 €

Asus ROG Phone 9 – hinta laskenut -22%

Asus ROG Phone 9
956 € ASUS eShop
1049 € Proshop
1212 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 1225 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.