Näin saat Googlen sovellukset Huawein uuteen Mate 30 Pro -puhelimeen

Puhelinvertailu

Näin saat Googlen sovellukset Huawein uuteen Mate 30 Pro -puhelimeen
Kiinan ja Yhdysvaltain kauppasuhteiden sekä Huawein kyseenalaisten käytäntöjen takia kiinalaisyhtiön uusissa älypuhelimissa ei nähdä Googlen palveluja. Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi huippupuhelin Huawei Mate 30 Pro jäi ilman Google Play -sovelluskauppaa, joka varmasti vaikuttaa monien ostopäätökseen.

Pienellä tee-se-itse-hengellä Google-palveluiden asentaminen laitteeseen jälkikäteen on kuitenkin mahdollista.

Ennen kuin aloitat asentamista, niin otathan huomioon, että kyseessä on melkoisen merkittävä ohjelmistojen päivitys, jonka alkuperästä ei ole täydellistä selvyyttä. Vaikka tämä vaikuttaa turvalliselta toimelta, niin aina on mahdollista, että prosessi johtaa ongelmiin. Niinpä teet muutokset täysin omalla vastuulla.

Nyt pidemmittä puheitta itse ohjeisiin.

  1. Mikäli kyseessä on uusi puhelin, käynnistä puhelin ja käy läpi alkuasetukset, jonka jälkeen puhelin on valmis käyttöönottoon.
  2. Varmista, että käytössä on toimiva WiFi, jotta laitteeseen voidaan ladata tiedostoja.
  3. Avaa selain ja suuntaa osoitteeseen http://www.lzplay.net/.
  4. Sivuston avauduttua paina sinistä latausnappia, joka lataa puhelimeesi Google-palvelut lataavan asennuspaketin. Voit nyt seurata APK-tiedostojen asentaminen Androidiin -opastamme
  5. Kun lataus on valmis, avaa ladattu APK-tiedosto. Löydät tiedoston tarvittaessa ilmoituspalkista tai Lataukset-kansiosta.
  6. Asenna ja anna sovellukselle oikeudet tallennustilan käyttöön asennuksen yhteydessä kysyttäessä.
  7. Paina sovellus alaosassa olevaa sinistä nappia, tämän jälkeen Activate-nappia a viimeiseksi vielä alaosassa olevaa sinistä nappia.
  8. Kun sovelluksen lataukset ovat valmistuneet, poista itse sovellus (tunnistat kulmikkaasta G-logosta). Voit myös halutessasi poistaa tietoturva-asetuksista sen oikeudet.
  9. Käynnistä puhelin uudestaan.
  10. Tadaa! Käytössäsi on Google Play -sovelluskauppa Huawei-puhelimellasi.

Tämän jälkeen voit asentaa sovelluksia sovelluskaupasta normaaliin tapaan. Riippuen puhelinmallista ja myyntimaasta sovellusten toiminta voi tosin olla rajoitettua, mutta pääosin, ainakin länsimaihin saapuvissa puhelimissa, Google Playsta ladattujen sovellusten pitäisi toimia moitteetta.



Esimerkiksi 9to5Google on julkaissut muutaman minuutin mittaisen videon (alla), jossa prosessi käydään pääpiirteittäin läpi.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättïä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempïä uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo Reno10 – hinta laskenut -40%

Oppo Reno10
199 € DNA
275 € Summ
359 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 329 €

Nothing Phone (2) – hinta laskenut -28%

Xiaomi Redmi Note 12 Pro (4G) – hinta laskenut -23%

Xiaomi Redmi Note 12 Pro (4G)
234 € CDON
397 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 305 €

Samsung Galaxy S24 FE – hinta laskenut -23%

Samsung Galaxy S24 FE
615 € Summ
799 € Verkkokauppa.com
799 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 799 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.