Muuta tätä asetusta WhatsAppissa – Voit välttyä ikävältä bannilta

Manu Pitkänen

Muuta tätä asetusta WhatsAppissa – Voit välttyä ikävältä bannilta
WhatsApp sallii oletuksena kenen tahansa lisäämisen mihin tahansa ryhmään. Ominaisuus on varsin kätevä jos on tarvetta lisätä ihmisiä yhteiseen ryhmään, mutta ryhmän jäsenillä ei ole varsinaisesti henkilökohtaista syytä käydä keskenään yksityistä viestintää.

Valitettavasti tätä toimintoa voidaan käyttää myös pahoihin tarkoituksiin. Sinut voidaan esimerkiksi lisätä ryhmiin, joihin et halua tai vaihtoehtoisesti sinut voidaan lisätä harmittomilta vaikuttaviin ryhmiin, mutta jälkikäteen ryhmän nimeä muutetaan epäilyttäväksi, minkä seurauksena WhatsApp voi estää sinulta pääsyn palveluun. Koska WhatsApp tunnistaa sinut puhelinnumeron kautta, on bannin kiertäminen hankalaa.

On esimerkiksi ollut tapauksia, jossa ihmisiä on lisätty harmittomalta vaikuttavaan ryhmään, mutta myöhemmin ryhmän nimi on muutettu lasten hyväksikäyttöön viittaavaksi. Ryhmä on sitten ilmiannettu WhatsAppn ylläpidolle, minkä ryhmään kuuluneet saavat bannin WhatsAppiin. Mahdollisuudet koulukiusaamiseen ovat siis suuret.



Tämän takia WhatsAppin asetuksia kannattaa muuttaa niin, että vain sinun tuntemat ihmiset voivat lisätä sinut ryhmiin. Näin varmistat, ettet tulet liitetyksi epäilyttäviin ryhmiin.

Tee siis tällainen asetusmuutos: WhatsApp > Asetukset > Tili > Tietosuoja > Ryhmät > Yhteystiedot. Vaihtoehtoisesti voit valita myös "Yhteystiedot, paitsi", jolloin voit estää tietyiltä henkilöiltä oikeuden lisätä sinua ryhmiin, vakka heidän numerot löytyvätkin sinun yhteystiedoista. Vaikka et tekisi asetusmuutosta itsellesi, niin koulua käyvälle nuorisolle muutos voi olla aiheellinen.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A16 – hinta laskenut -39%

Oppo A16
79 € DNA
229 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Samsung Galaxy Note20 Ultra – hinta laskenut -38%

Samsung Galaxy Note20 Ultra
599 € Teleoutlet
945 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 968 €

Samsung Galaxy S20 FE 5G – hinta laskenut -25%

Samsung Galaxy S20 FE 5G
299 € Teleoutlet
449 € Proshop
470 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Xiaomi Redmi 9A – hinta laskenut -23%

Xiaomi Redmi 9A
69 € Power
97 € Hobby Hall
103 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 89 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.