Applen salainen satelliittihanke on voimissaan – iPhoneihin luvassa parempaa paikannusta?

Manu Pitkänen

Applen salainen satelliittihanke on voimissaan – iPhoneihin luvassa parempaa paikannusta?
Apple on koonnut kaikessa hiljaisuudessa pienen ryhmän insinöörejä, joiden tehtävänä on Bloombergin tietojen mukaan kehittää yhtiölle oma satelliittikonstellaatio. Satelliittien avulla Apple voisi varmistaa esimerkiksi iPhonien tiedonsiirron syrjäisilläkin alueilla.

Täysin uusi puheenaihe tämä ei ole, sillä uutisoimme Applen mahdollisista avaruussuunnitelmista jo vuonna 2017. Tuolloin ilmeni, että Apple palkkasi Googlen emoyhtiö Alphabetilta John Fenwickin ja Michael Trelan, jotka olivat mukana Alphabetin ostaman Skybox Imagingin satelliittitoimintojen johdossa.

Vuonna 2015 Apple osti tietoliikenneyhteyksiin erikoistuneen Aether Industriesin sekä tarkkaa satelliittipaikannusteknologiaa kehittäneen Coherent Navigationin. Nämä yritysostot saattavat liittyä Applen satelliittisuunnitelmiin. Amazon ja SpaceX ovat myös panostaneet voimakkaasti satelliitteihin perustuvaan Internetiin.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 9 Pro – hinta laskenut -28%

Google Pixel 9 Pro
599 € DNA
960 € CDON
1149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 835 €

Honor X5 Plus – hinta laskenut -23%

Honor X5 Plus
99 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Honor 400 Lite – hinta laskenut -22%

Honor 400 Lite
179 € DNA
235 € Hobby Hall
248 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 229 €

Xiaomi Redmi 15C (4G) – hinta laskenut -20%

Xiaomi Redmi 15C (4G)
103 € Hobby Hall
130 € Proshop
140 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.