Telia sammutti kuluttajien lankapuhelimet – Lankapuhelinverkko ajetaan alas

Manu Pitkänen

Telia sammutti kuluttajien lankapuhelimet – Lankapuhelinverkko ajetaan alas
Telia on lopettanut Suomessa viimeisenkin kuluttajille tarjotun lankapuhelinliittymän. Operaattori ilmoitti lankapuhelinliittymien lopettamisesta vuoden alussa ja liittymien vaiheittainen lopettaminen alkoi kesällä 2019.

Kuluttajaliittymien lisäksi Telia lopettaa yrityksille tarjotut lankapuhelinliittymät, minkä osalta Telia on noudattanut yrityskohtaista suunnitelmaa. Vaikka Telia onkin päättänyt lopettaa noin 6000 suomalaista lankaliittymää, jää Suomeen edelleen tuhansia liittymiä. Elisa tarjoaa nimittäin liittymiä asiakkailleen, eikä se ole osoittanut merkkejä niiden lopettamisesta. Traficomin laskelmien mukaan Suomessa oli tämän vuoden alussa 291 000 kiinteää puhelinliittymää, joista 107 000 oli kuluttajakäytössä.

Vaikka Telia onkin lopettanut liittymät, on lankapuhelimien infrastruktuuri vielä olemassa. Telia aikoo purkaa ne seuraavaksi.



Matkapuhelimet ovat korvanneet nopeasti lankapuhelimet Suomessa. Joissain talouksissa ajatus pöytäpuhelimista elää kuitenkin sitkeästi, mutta heille on tarjottu vastineeksi matkapuhelinverkkoon kytkettäviä pöytäpuhelimia.

Lue myös:
Telia aloitti 5G-liittymien sekä 5G-laitteiden myynnin.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -44%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 86 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -30%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
125 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1217 € Teknikproffset

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.