Uusia peruutuksia – MWC-messuista tulossa tynkäjuhlat

Manu Pitkänen

Uusia peruutuksia – MWC-messuista tulossa tynkäjuhlat
MWC-messuista on tulossa tänä vuonna odotettua pienemmät bileet, sillä kaksi yhtiötä on liittynyt peruutuslistalle. Aiemmin oman läsnäolonsa MWC-messuilla on perinut LG, ZTE, Nvidia ja Ericsson. Joukkoon uusina jäseninä ovat liittyneet Sony ja Amazon. Lista saattaa vielä täydentyä tällä viikolla uusilla yhtiöillä.

Sonyn mukaan turvallisuus ja sitä kautta terveys on yhtiölle kaiken toiminnan perusta, minkä vuoksi se kokee parhaimmaksi vetäytyä MWC-messuilta. Työntekijöiden ei tarvitse näin ollen matkustaa kansainvälisesti, jolloin riski sairastua Kiinassa jylläävään koronavirukseen on olennaisesti pienempi. Lisäksi Sony varmistaa sen, ettei yhtiö edistä asiakkaiden tai yhteistyökumppaneiden sairastumista.

MWC-esityksen Sony aikoo korvata YouTube-striimillä. Tuotelanseeraus ei siis peruunnu, vaikka julkistustapa jouduttiinkin laittamaan uusiksi.

Messujärjestäjä GSMA on ilmoittanut kieltävänsä Hubein maakunnasta kotoisin olevia kiinalaisia saapumasta messuille. Lisäksi messuvieras ei saa olla vieraillut Kiinassa 14 vuorokauteen. GSMA on myös järjestänyt kuumemittauksen messuille.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola razr 50 Ultra – hinta laskenut -43%

Motorola razr 50 Ultra
684 € CDON
1199 € Verkkokauppa.com
1199 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1199 €

Google Pixel 9 Pro Fold – hinta laskenut -34%

Google Pixel 9 Pro Fold
1179 € CDON
1789 € Elisa
1989 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1789 €

Xiaomi 14 – hinta laskenut -19%

Xiaomi 14
628 € Hobby Hall
778 € CDON
1099 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 777 €

Motorola Edge 60 Pro – hinta laskenut -17%

Motorola Edge 60 Pro
399 € Lenovo
474 € CDON
502 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 480 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.