OPAS: Näin valitset itsellesi robotti-imurinRoborockin vuoden 2025 valikoima vertailussa

Apple päivitti karttojaan Suomessa – Lisäsi palveluun joukkoliikennetiedot

Manu Pitkänen

Apple päivitti karttojaan Suomessa – Lisäsi palveluun joukkoliikennetiedot
Apple on saanut karttapalvelunsa uudistustyön julkaisukuntoon Yhdysvalloissa, minkä jälkeen yhtiön karttatiimin fokus on siirtynyt Eurooppaan. Tästä tuoreena esimerkkinä useissa Euroopan maissa julkaistu toiminto julkiseen joukkoliikenteen perustuvien matkojen suunnitteluun.

Julkisen liikenteen aikataulutiedot löytyvät päivityksen myötä myös Suomesta, vaikka kaiken kattava se ei välttämättä vielä olekaan. Isommissa Euroopan maissakin toiminto voi rajoittua vain kaikkein suurimpiin kaupunkeihin. Esimerkiksi Ranskan osalta tuettuna on vain Pariisin joukkoliikenne ja Espanjastakin mukana on vain Madrid.

Markkinajohtaja Google Mapsista joukkoliikenteen tiedot ovat tietysti löytyneet vuosien ajan, joten Applella on kova kirityö edessä. Google Mapsin etumatkan taustalla on Applen alkuvaiheen strateginen päätös, jossa joukkoliikenne jätetään kolmansien osapuolien markkinaksi. Sittemmin Apple käänsi kelkkaansa ja on alkanut tehdä reippaasti kehitystyötä joukkoliikenteen huomiomiseksi.





Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Honor 200 Pro – hinta laskenut -43%

Honor 200 Pro
199 € Power
349 € Elisa
499 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 349 €

Motorola Moto G85 – hinta laskenut -41%

Motorola Moto G85
200 € Lenovo
337 € Multitronic
349 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 336 €

Honor X5c Plus – hinta laskenut -39%

Honor X5 Plus – hinta laskenut -39%

Honor X5 Plus
79 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.