Koronavirus voi uhata jo seuraavan iPhonen kehitystä

Manu Pitkänen

Koronavirus voi uhata jo seuraavan iPhonen kehitystä
Mikäli koronavirusepidemia pitkittyy vielä nykyisestä, alkaa se tuottaa ongelmia jo seuraavan sukupolven iPhonen kehityksellekin. Reutersin haastattelemien lähteiden mukaan Applen insinöörit tapaavat yleensä kiinalaisen uudenvuoden jälkeen kokoonpanosta vastaavan Foxconnin insinöörejä antaakseen palautetta uusien iPhonien testikappaleiden laadusta.

Nyt näitä tapaamisia ei ole voitu järjestää koronaviruksen takia asetettujen matkustuskieltojen vuoksi. Viivästykset tässä vaiheessa voivat vaikuttaa esimerkiksi komponenttihankinnan aikataulutukseen. Varsinainen kokoonpanotyö alkaa kuitenkin vasta kesällä, joten Applella on vielä hyvin aikaa kiriä nyt tulevat viivästykset.

Poikkeusjärjestelyt ovat tietysti myös mahdollisia, mikäli ne koetaan tarpeellisiksi kehitystyön jouduttamiseksi. Koronavirus hankaloittaa lähinnä kasvoikkain käytävien neuvotteluiden järjestämistä.



Applen alihankkijoiden ja Foxconnin tehtaat olivat helmikuun alussa kiinni, mutta niitä on käynnistetty uudelleen virustartuntojen pahimman huipun mentyä ohi. Tehtaat eivät kuitenkaan toimi täydellä kapasiteetilla työvoimapulan takia.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Samsung Galaxy S24+ – hinta laskenut -34%

Samsung Galaxy S24+
699 € DNA
800 € CDON
909 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 1053 €

Samsung Galaxy Z Fold6 – hinta laskenut -33%

Samsung Galaxy Z Fold6
999 € Gigantti
1257 € Multitronic
1497 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 1496 €

HMD Fusion – hinta laskenut -32%

HMD Fusion
179 € Gigantti
262 € CDON
269 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 264 €

Asus ROG Phone 9 – hinta laskenut -22%

Asus ROG Phone 9
956 € ASUS eShop
1049 € Proshop
1232 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 1225 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.