Apple palaamassa normaaliin? Suunnittelee jo myymälöiden avaamista

Manu Pitkänen

Apple palaamassa normaaliin? Suunnittelee jo myymälöiden avaamista
Suomessa suunnitellaan yhä kireämpiä rajoituksia ihmisten liikkuvuuteen, kun Sanna Marinin johtama hallitus on nostanut esiin Uudenmaan maakunnan eristämisen muusta Suomesta. Yhdysvalloissa on sen sijaan virinnyt ajatuksia rajoitusten purkamisesta.

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump kertoi haluavansa suuren osan maasta olevan auki pääsiäiseen mennessä. Pääsiäissunnuntai koittaa tänä vuonna 12. huhtikuuta. Pian Trumpin ilmoituksen jälkeen Apple julkaisi työntekijöilleen muistion, jossa kerrotaan yhtiön suunnittelevan kivijalkmyymälöiden avaamisesta vaiheittain huhtikuun alkupuoliskolla.

Apple on pitänyt Kiinan ulkopuolella olevat myymälät kiinni koronaviruspandemian takia. Kiinassakin myymälät olivat helmikuussa kiinni, mutta ne avattiin pahimman koronatartunta-aallon laannuttua maaliskuussa. Applen jälleenmyynnistä ja henkilöstöstä vastaava Deirdre O'Brien kertoo muistiossaan, että yhtiö aikoo jatkaa etätyösääntöjään huhtikuun viidenteen päivään asti. Lyhyt määräajan pidennys kielii siitä, että Applen sisällä oltaisiin valmiita palaamaan normaaliin toimintaan huhtikuun puolivälissä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Samsung Galaxy S24+ – hinta laskenut -34%

Samsung Galaxy S24+
699 € DNA
800 € CDON
909 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 1053 €

Samsung Galaxy Z Fold6 – hinta laskenut -33%

Samsung Galaxy Z Fold6
999 € Gigantti
1257 € Multitronic
1497 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 1496 €

HMD Fusion – hinta laskenut -32%

HMD Fusion
179 € Gigantti
262 € CDON
269 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 264 €

Asus ROG Phone 9 – hinta laskenut -22%

Asus ROG Phone 9
956 € ASUS eShop
1049 € Proshop
1232 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 1225 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.