iPhone 12:n julkaisu voi viivästyä – Apple pohtii jopa kuukausien viivytystä

Manu Pitkänen

iPhone 12:n julkaisu voi viivästyä – Apple pohtii jopa kuukausien viivytystä
Koronavirus on sekoittanut tehdastyötä oikein urakalla tänä keväänä ja vaikka Kiinassa tuotanto on tehnyt paluuta normaaliin, niin muualla maailmassa kysyntä ei välttämättä palaudu yhtä nopeasti. Applekin pohtii isoja muutoksia iPhonen julkistusaikatauluun koronaviruksen takia.

Nikkei Asian Review'n mukaan Apple pohtii parhaillaan pitäisikö sen viivästyttää iPhone 12:n julkaisua jopa kuukausilla koronaviruksen aiheuttaman alhaisemman kysynnän tason takia. Applen pelkona on, että kysyntä markkinoilla ei ehdi palautua syyskuuhun mennessä, minkä vuoksi iPhone 12:n vastaanotto jäisi vaisuksi.

Tällä hetkellä kyse on Applen sisäisestä pohdinnasta. Mitään päätöksiä ei ole tehty, joten mitään lopullista ratkaisua iPhone 12:n julkaisuaikatauluun ei ole. Tänä vuonna on kuitenkin mahdollista, että puhelimen julkaisu venyy lähemmäs vuoden loppua. Näillä näkymin lopullinen päätös aikataulusta tehdään toukokuussa, jolloin uudessa iPhonessa käytettävien komponenttien massatuotanto alkaisi syyskuun julkaisua varten.
MAINOS



iPhone 12:n tuotekehityksessäkin on ollut viivytyksiä, sillä Apple ei ole päässyt tapaamaan kasvotusten komponenttivalmistajia. Maaliskuussa on yleensä järjestetty viimeisen prototyypin katselmus, mutta tätä ei olla päästy tekemään.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Samsung Galaxy S23 FE – hinta laskenut -47%

Samsung Galaxy S23 FE
299 € Elisa
560 € CDON
638 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 560 €

Nothing Phone (2) – hinta laskenut -36%

Samsung Galaxy A05s – hinta laskenut -30%

Samsung Galaxy A05s
69 € Gigantti
69 € DNA
79 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Google Pixel 9a – hinta laskenut -28%

Google Pixel 9a
399 € Verkkokauppa.com
399 € Gigantti
399 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 557 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.