Microsoftin kauan odotettu Surface-puhelin tulee vihdoin myyntiin

Manu Pitkänen

Microsoftin kauan odotettu Surface-puhelin tulee vihdoin myyntiin
Microsoft kohahdutti viime vuoden lokakuussa suurta yleisöä, kun se kertoi tekevänsä epäonnistuneen Nokia-kaupan jälkeen paluun älypuhelinmarkkinoille. Tällä kertaa Microsoft ei pyri olemaan markkinajohtaja, vaan pikemminkin käynnistämään kehitystä hieman erikoisempien laitteiden kautta.

Uuteen kauteen Microsoft lähtee jo lähes vuosi sitten esitellyllä Surface Duo -puhelimella, jossa uutta on kaksoisnäyttö ratkaisu sekä Android-käyttöjärjestelmä. Aiemminhan Microsoft pyrki valloittamaan markkinat omalla Windows-mobiilialustalla. Kuten Surface Duon nimestä voi päätellä, on puhelimessa kaksi erillistä 5,6 tuuman OLED-näyttöä, jotka avautuvat käyttäjän silmien eteen kirjan aukeaman tavoin.

Nämä kaksi 4:3-kuvasuhteen ja 1800 x 1350 pikselin näyttöä muodostavat yhdessä 8,1 tuuman ja 2700 x 1800 pikselin (3:2-kuvasuhde) kokonaisuuden. Puhelinta voi käyttää siis isona puhelimena tai pienenä tablettina. Toiselle näytölle voi määritellä myös omia toimintoja, jolloin toisessa näytössä voi pitää esimerkiksi virtuaalista näppäimistöä ja toisessa pitää auki sähköpostisovellusta.



Uusi puhelin on tullut nyt ennakkotilattavaksi ja varsinaiset toimitukset alkavat 10. syyskuuta. Hintaa laitteella on 1399 dollaria. Microsoftin omaan verkkokauppaan Surface Duo ei ole ainakaan vielä saapunut.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola razr 50 Ultra – hinta laskenut -43%

Motorola razr 50 Ultra
684 € CDON
1199 € Verkkokauppa.com
1199 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1199 €

Google Pixel 9 Pro Fold – hinta laskenut -34%

Google Pixel 9 Pro Fold
1179 € CDON
1789 € Elisa
1989 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1789 €

Xiaomi Redmi Note 14 Pro (5G) – hinta laskenut -24%

Xiaomi Redmi Note 14 Pro (5G)
299 € Hobby Hall
399 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 392 €

Samsung Galaxy XCover 7 Pro – hinta laskenut -21%

Samsung Galaxy XCover 7 Pro
471 € CDON
549 € Proshop
599 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 599 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.