Googlen maksullinen Play Pass -palvelu saapuu nyt Suomeen

Janne Yli-Korhonen

Googlen maksullinen Play Pass -palvelu saapuu nyt Suomeen
Google esitteli eilen muun muassa uudet Pixel 4a 5G- ja Pixel 5 -puhelimet. Näiden lisäksi kerrottiin Googlen maksullisen Play Pass -palvelun laajentumisesta uusiin maihin Euroopassa, joiden joukkoon myös Suomi kuuluu. Play Pass esiteltiin jo yli vuosi sitten.

Play Pass -tilauksen avulla pääsee käyttämään satoja pelejä ja sovelluksia ilman mainoksia tai sovelluksen sisäisiä ostoksia. Mukana ovat muun muassa Terraria, Stardew Valley, LIMBO, Star Wars: KOTOR, Monument Valley 2, AccuWeather ja Photo Studio Pro. Palveluun päätyvät pelit ja sovellukset valitsee Google itse ja Google lupaa, että uusia lisätään joka kuukausi.

Play Pass maksaa Suomessa 4,99 euroa kuukaudessa tai 29,99 euroa vuodessa, ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi. Lisäksi perheen ylläpitäjä voi jakaa sen jopa viiden muun perheenjäsenen kanssa.



Play Passia pääsee käyttämään avaamalla Google Play Kaupan ja valitsemalla valikon kautta Play Pass -palvelun. Palvelu tulee todennäköisesti kaikkien saataville seuraavien päivien aikana.

Palvelu toimii Android-laitteella, jonka Android-versio on 4.4 tai uudempi. Lisäksi Google Play Kauppa -sovelluksen version täytyy olla 16.6.25 tai uudempi.

Play Pass toimii nyt näissä maissa:
  • Australia
  • Itävalta
  • Belgia
  • Bulgaria
  • Kanada
  • Kroatia
  • Kypros
  • Tšekin tasavalta
  • Tanska
  • Viro
  • Suomi
  • Ranska
  • Saksa
  • Kreikka
  • Unkari
  • Irlanti
  • Italia
  • Latvia
  • Liechtenstein
  • Liettua
  • Luxemburg
  • Malta
  • Alankomaat
  • Uusi-Seelanti
  • Norja
  • Puola
  • Portugali
  • Romania
  • Slovakia
  • Slovenia
  • Espanja
  • Ruotsi
  • Iso-Britannia
  • Yhdysvallat


Lisätietoa palvelusta saa täältä.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Apple iPhone 16 Pro Max – hinta laskenut -27%

Apple iPhone 16 Pro Max
1099 € DNA
1349 € Proshop
1416 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 1509 €

Honor 600 Pro – hinta laskenut -27%

Honor 600 Pro
799 € Gigantti
799 € Power
799 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 1099 €

Honor 600 Lite (5G) – hinta laskenut -25%

Honor 600 Lite (5G)
299 € Gigantti
299 € Veikon Kone
299 € Power

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Motorola Moto G06 Power – hinta laskenut -23%

Motorola Moto G06 Power
169 € Gigantti
219 € Power

Alin hinta viikko sitten: 219 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.