Koronavilkku päivittyi: Pitkäaikaisista altistumisista ilmoitus aiempaa varmemmin

Janne Yli-Korhonen

Koronavilkku päivittyi: Pitkäaikaisista altistumisista ilmoitus aiempaa varmemmin
Suomen virallinen koronaviruksen jäljityssovellus on jälleen päivittynyt uuteen versioon (versio 1.3). Päivitys sisältää käyttömukavuutta parantavia ominaisuuksia ja korjaa pitkäaikaisia altistumisia koskeneen vian.

Uuden version myötä Koronavilkku näyttää nyt voimassa olevien altistumisilmoitusten määrän ja saapumispäivät. Sovellus sisältää nyt myös painikkeen, jolla voi käynnistää tarkistuksen mahdollista altistumisesta, jos edellisestä tarkistuksesta on kulunut yli 24 tuntia.

Uuden versio tuo myös kaivattua parannusta altistumisen arviointiin tekeviin parametreihin ja laskentamalleihin. Näiden myötä sovellus osaa havaita paremmin pitkäaikaiset, yhtäjaksoiset altistukset, joita tapahtuu esimerkiksi perheenjäsenten kesken.

Aiemmin sovelluksen käyttämän käyttöjärjestelmän rajapinnassa oli vika, jonka vuoksi sovellus ei välttämättä antanut ilmoitusta pitkäaikaisista altistumisista.



"Vian korjaaminen oli tärkeää, vaikka ihminen usein muistaakin pitkäkestoiset altistumistilanteet. Koronavilkku tehostaa tartuntaketjujen katkaisua rekisteröimällä myös sellaiset lähikontaktit, joita käyttäjä ei tunne tai muista", sanoo THL:n tiedonhallintajohtaja Aleksi Yrttiaho.

Sovelluksesta poistuu pari ominaisuutta. Kotinäkymässä ei enää näytetä altistumisesta kertovaa osiota, kun käyttäjä on ilmoittanut tartunnastaan Koronavilkun kautta, jonka lisäksi Epäiletkö tartuntaa -painiketta ei näytetä kotinäkymässä, kun sovelluksessa on voimassa oleva altistumisilmoitus.

Muista tarkistaa Google Play -kaupasta tai Apple App Storesta, että sovellus on päivittynyt.

Lataa Koronavilkku-sovellus:


Lue myös: Tarkista toimiiko Koronavilkku oikein.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G15 – hinta laskenut -45%

Motorola Moto G15
58 € CDON
99 € Gigantti
99 € Power

Alin hinta viikko sitten: 104 €

Motorola Moto G55 – hinta laskenut -32%

Motorola Moto G55
120 € CDON
177 € Gigantti
177 € Power

Alin hinta viikko sitten: 177 €

Realme 14 Pro+ – hinta laskenut -20%

Realme 14 Pro+
447 € Hobby Hall
449 € Proshop
517 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 559 €

Xiaomi Poco M7 Pro 5G – hinta laskenut -20%

Xiaomi Poco M7 Pro 5G
175 € Hobby Hall
246 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 219 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.