DNA ennustaa netinkäytön olevan jouluna poikkeuksellisen suurta

Janne Yli-Korhonen

DNA ennustaa netinkäytön olevan jouluna poikkeuksellisen suurta
DNA ennustaa joulun olevan "kaikkien aikojen datajoulu", johon vaikuttavat koronan aiheuttavat etäsuositukset ja muut asiat.

Ennen joulunpyhinä saatettiin nähdä rajujakin piikkejä SMS-viestien määrässä, mutta nyt hajonta eri kanavien välillä on suurempaa. Yhä useammat lähettävät tervehdyksen videon, kuvan tai ääniviestin muodossa.

"Nyt uskon, että perinteet muuttuvat, kun ihmiset vaihtavat fyysisiä tapaamisia videopuheluihin ja -tapaamisiin. Koronatilanteen puhjettua on maaliskuusta lähtien datankäytön muutos ollut voimakasta ja itsellänikin esimerkiksi isovanhemmat ovat jo tottuneet videotapaamisiin. Tämä tulee näkymään joulun datassa, ja edessä on todellakin tältä osin ennätyksiä rikkova joulu", DNA:n välitysverkkojen johtaja Ville Virtanen analysoi.



Virtanen muistuttaa, että datankäytön trendi oli kasvava jo ennen koronaakin, mutta kriisi toi sen nopeasti uudelle tasolle.

Tähän on vaikuttanut verkkoon kiinnitettyjen laitteiden määrä sekä nopeammat 5G-liittymät, jotka ovat kasvattaneet datan käyttö mobiilipuolella.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola razr 50 Ultra – hinta laskenut -43%

Motorola razr 50 Ultra
684 € CDON
1199 € Verkkokauppa.com
1199 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1199 €

Google Pixel 9 Pro Fold – hinta laskenut -34%

Google Pixel 9 Pro Fold
1179 € CDON
1789 € Elisa
1989 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1789 €

Xiaomi Redmi Note 14 Pro (5G) – hinta laskenut -24%

Xiaomi Redmi Note 14 Pro (5G)
299 € Hobby Hall
399 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 392 €

Samsung Galaxy XCover 7 Pro – hinta laskenut -21%

Samsung Galaxy XCover 7 Pro
471 € CDON
549 € Proshop
599 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 599 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.