OnePlus ja Oppo vahvistavat yhteistyötä: R&D nyt virallisesti saman katon alle

Matti Robinson

OnePlus ja Oppo vahvistavat yhteistyötä: R&D nyt virallisesti saman katon alle
Länsimaissa suureen suosioon vuosien saatossa noussut kiinalaisbrändi OnePlus on kokenut viimeaikoina isoja muutoksen tuulia. Toinen yhtiön perustajista ja yhtiön kasvoina tutuksi tullut Carl Pei jätti yhtiön hiljattain, ja yhtiö on muuntunut yhden (tai kahden) huippupuhelimen firmasta tarjoamaan kaikille jotakin.

Nyt raportti Kiinasta on paljastanut, että OnePlus on yhdistänyt myös voimiaan epävirallisen sisaryhtiö Oppon kanssa.

Yhtiöistä on myös vahvistettu, että jatkossa sekä Oppon että OnePlussan älypuhelimia tutkitaan ja kehitetään yhden ja saman katon alla. R&D:n siirtyminen yhtenäiseksi ei kuitenkaan tarkoita, että laitteet ja brändit sulautetaan.

OnePlus jatkaa Opposta täysin erillisenä yhtiönä ja integraatiolla ei ole vaikutusta firman itsenäisyyteen, kerrotaan tiedotteessa Android Authorityn mukaan.



Sisäpiirilähteiden mukaan kehitysosasto on yhdistetty jo joulukuussa, mutta nyt asiasta on tullut virallista.


Jo neljä vuotta sitten esitelty OnePlus 5 muistutti kovasti Oppon R11-mallia.


OnePlus ja Oppo ovat olleet jo aiemmin läheistä sukua, ja niiden laitteet ovat olleet usein lähes identtisiä, ja molempien rahoittajana toimii emoyhtiö BBK.

Mikäli OnePlussaa on uskominen niin juurikaan minkään ei pitäisi muuttua, ja tämä vahvistaa entisestään huhuja aiemmin tehdystä kehitystiimien välisestä tiiviistä yhteistyöstä, jonka tuloksena OnePlussan puhelimissa oli käytössä mm. Oppon kehittämä pikalatausteknologia.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

OnePlus 15R – hinta laskenut -21%

OnePlus 15R
395 € Gigantti
499 € DNA
524 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 499 €

Motorola Edge 70 – hinta laskenut -20%

Motorola Moto G37 – hinta laskenut -19%

Motorola Moto G37
199 € Verkkokauppa.com
199 € Gigantti
199 € Telia

Alin hinta viikko sitten: 246 €

Samsung Galaxy S25 FE – hinta laskenut -17%

Samsung Galaxy S25 FE
499 € Gigantti
499 € Proshop
499 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 599 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.