Honor ottaa etäisyyttä Huaweihin, diilit yhdysvaltalaisten piirivalmistajien kanssa

Matti Robinson

Honor ottaa etäisyyttä Huaweihin, diilit yhdysvaltalaisten piirivalmistajien kanssa
Pitkään Huawein omistuksessa ollut, mutta jokseenkin erillisenä brändinä toiminut, Honor siirtyi uudelle omistajalle marraskuussa.

Huhujen mukaan n. 12,7 miljardin euron arvoinen brändi on nyt kiinalaisten holding-yhtiöiden omistuksessa, jolla ei ole tiettävästi samanlaista läheistä suhdetta valtionhallinnon kanssa. Vaikka valta vaihtuikin Yhdysvalloissa, niin haitaksi liene puolueettomuudesta ei ole.

Honor on nyt alkanut lämmitellä välejä entistä enemmän Yhdysvaltoihin päin. Yhtiö on solminut yhteistyöt kahden suuren yhdysvaltalaisen piirivalmistajan Qualcommin ja Intelin kanssa. Lisäksi käsiä on lyöty yhteen mm. Mcirosoftin, AMD:n, Sonyn, Micronin ja MediaTekin kanssa, kertoo Reuters.


View-mallisto on sisältänyt aiemmin vain Huawein Kirin-piirejä, uuden View40:n myötä näin ei enää ole.



Suuriosa, ellei valtaosa, Honorin aiemmista laitteista on sisältänyt aiemmin Huawein piiriyhtiö HiSiliconin piirejä. Näiden Kirin-piirien lisäksi halvemmissa laitteissa on suosittu MediaTekin järjestelmäpiirejä, mutta Qualcomm on ollut vain pienessä vähemmistössä Honor-laitteita.

Diilien perusteella tämä suhde saattaa muuttua täysin. Jää nähtäväksi tuleeko Kirin-piirejä näkymään enää ollenkaan Honor-laitteissa, sillä juuri julkistetussa View40:ssä Honor luottaa MediaTekiin, vaikka kaikki aiemmat View-laitteet ovat sisältäneet Kirin-piirin.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G85 – hinta laskenut -43%

Motorola Moto G85
199 € Elisa
349 € Power

Alin hinta viikko sitten: 349 €

Samsung Galaxy A16 (5G) – hinta laskenut -36%

Samsung Galaxy A16 (5G)
109 € Mobiilipiste.fi
169 € Power
169 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 169 €

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Telia
119 € Power

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Motorola Edge 60 Pro – hinta laskenut -32%

Motorola Edge 60 Pro
439 € Gigantti
439 € Power
649 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 649 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.