Applelle miljoonien sakot iPhonen myynnistä ilman laturia

Matti Robinson

Applelle miljoonien sakot iPhonen myynnistä ilman laturia
Apple on ollut vuosien ajan suunnannäyttäjä, jonka useita liikkuja ensin haukutaan ja sitten seurataan. Näin on käymässä myös omenayhtiön viime vuonna asettamalle trendille, jossa myyntipakkauksesta jätetään pois laturi.

Tämä kuluttajia ärsyttänyt seikka on Applen mukaan ekoteko, vaikkakin monet – ellei useimmat – päätyvät ostamaan latureita erikseen lisähintaan.

Kaikkia kuluttajasuojasta huolehtivia elimiä Applen selitykset eivät ole vakuuttaneet, sillä kalifornialaisyhtiölle on lätkäisty nyt reilun kymmenen miljoonan Brasilian realin sakko. Asiasta kertoi brasilialaissivusto Tilt.

Tarkalleen ottan sakko São Paulon kuluttajasuojan ohittamisesta on paikallisessa valuutassa 10 546 442,48 realia eli n. 1,6 miljoonaa euroa. Paikallinen kuluttajasuojaelin Procon pyrki ottamaan Appleen yhteyttä ja selvittämään asian, mutta tästä ei tullut.



Apple voi vielä valittaa asiasta.

Koska Apple ei ole ainoa yhtiö, joka myy älypuhelimiaan ilman latureita, niin Procon on ollut yhteydessä myös muihin valmistajiin. Samsungin kanssa Procon sopi asian niin, että Samsung lupasi ennakkotilaajille ilmaiset laturit mikäli käyttäjä niin halusi.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi Redmi 15 (4G) – hinta laskenut -32%

Xiaomi Redmi 15 (4G)
115 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 169 €

Google Pixel 9 Pro – hinta laskenut -28%

Google Pixel 9 Pro
599 € DNA
1149 € Verkkokauppa.com
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 827 €

Oppo Reno 14 – hinta laskenut -20%

Oppo Reno 14
399 € Power

Alin hinta viikko sitten: 499 €

Xiaomi Redmi 15C (4G) – hinta laskenut -20%

Xiaomi Redmi 15C (4G)
103 € Hobby Hall
129 € Proshop
159 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.