OnePlus ja Oppo tekevät jatkossa entistä tiiviimmin yhteistyötä

Janne Yli-Korhonen

OnePlus ja Oppo tekevät jatkossa entistä tiiviimmin yhteistyötä
Kiinalaisen OnePlussan toimitusjohtaja Pete Lau kertoo OnePlussan keskustelupalstalla, että OnePlus ja Oppo tiivistävät yhteistyötä laitteiden kehityksen suhteen. Kiinalainen elektroniikkayhtiö BBK Electronics omistaa OnePlussan ja Oppon sekä muita valmistajia.

Jo aiemmin nämä valmistajat ovat tehneet yhteistyötä, sillä Pete Lau otti vastuulleen viime vuonna Oppon tuotestrategian valvonnan. Tämän myötä valmistajat integroivat tiimejään ja ovat jakaneet resursseja keskenään. Laun mukaan yhteistyön jälkeen on nähty positiivisia muutoksia, jonka myötä tiiviimpi yhteistyö on kannattavaa.

Tiiviimmän yhteistyön myötä lisääntyneet resurssit pitäisivät näkyä parempina tuotteina ja laitteiden luvataan saavan nopeammin päivityksiä käyttöjärjestestelmään.



OnePlussan brändin luvataan pysyvän itsenäisenä. Tämän myötä OnePlus tulee järjestelmään itse omat tilaisuutensa ja julkaisemaan omat tuotteensa. Lisäksi OnePlussan puhelimet tulevat jatkossakin käyttämään OxygenOS-käyttöliittymään Kiinan markkinan ulkopuolella.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A40 – hinta laskenut -40%

Oppo A40
59 € DNA
99 € Power
99 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Oppo A18 – hinta laskenut -38%

Oppo A18
49 € DNA
79 € Elisa
129 € Veikon Kone

Alin hinta viikko sitten: 79 €

Samsung Galaxy A15 (5G) – hinta laskenut -35%

Sony Xperia 1 VI – hinta laskenut -29%

Sony Xperia 1 VI
999 € Elisa
1399 € Power
1399 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1399 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.