Koronavilkusta uusi versio: sisältää toimintaohjeet rokotetuille altistusilmoituksen saaneille

Janne Yli-Korhonen

Koronavilkusta uusi versio: sisältää toimintaohjeet rokotetuille altistusilmoituksen saaneille
Koronavilkku-sovellus päivittyi torstaina 17. kesäkuuta uuteen versioon. Tämä versio sisältää uudet kansallisen koronavirusohjeistuksen mukaiset toimintaohjeet altistumisilmoituksen saaneille rokotetuille tai koronavirustaudin sairastaneille henkilöille. Lisäksi sovellukseen on lisätty saavutettavuusseloste.

Jatkossa sovellus antaa yleisten ohjeiden lisäksi kohdennettuja ohjeita henkilöille, jotka ovat jo saaneet yhden tai kaksi annosta rokotetta tai jotka ovat sairastaneet koronavirustaudin aikaisemmin.

Ohjeistuksessa on otettu huomioon Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen muuttuneet karanteenikäytännöt oireettomilla rokotetuilla ja taudin sairastaneilla.

Esimerkiksi kahden rokoteannoksen saaneiden oireettomien henkilöiden, joiden viimeisestä rokoteannoksesta on kulunut vähintään viikko, ei tarvitse jäädä karanteeniin altistumisilmoituksen saamisen jälkeen.

Sovellus päivittyy useimmilla puhelimilla automaattisesti. Kannattaa kuitenkin varmistaa Android-puhelimella Google Play -sovelluskaupassa ja Applen laitteella App Storesta, että sovellus on ajan tasalla.



Koronavilkku on saatavilla myös Huawein AppGalleryn kautta, mutta uusin päivitys saapuu sinne myöhemmin.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G15 – hinta laskenut -45%

Motorola Moto G15
58 € CDON
99 € Gigantti
99 € Power

Alin hinta viikko sitten: 104 €

Motorola Moto G55 – hinta laskenut -32%

Motorola Moto G55
120 € CDON
177 € Gigantti
177 € Power

Alin hinta viikko sitten: 177 €

Realme 14 Pro+ – hinta laskenut -20%

Realme 14 Pro+
447 € Hobby Hall
449 € Proshop
517 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 559 €

Xiaomi Poco M7 Pro 5G – hinta laskenut -20%

Xiaomi Poco M7 Pro 5G
175 € Hobby Hall
246 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 219 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.