Suomen Yhteisverkko käynnistää 5G-verkon rakentamisen Kuopiossa

Janne Yli-Korhonen

Suomen Yhteisverkko käynnistää 5G-verkon rakentamisen Kuopiossa
Telian ja DNA:n yhteisesti omistama yhtiö Suomen Yhteisverkko Oy (SYV) rakentaa loka-joulukuussa 5G-verkkoa Kuopiossa.

Rakentaminen Kuopion alueella aloitetaan 19. lokakuuta ja koko alueen tukiasemavaihtojen on tarkoitus valmistua 17. joulukuuta 2021.

Vaihtojen aikana saattaa aiheutua enimmillään työpäivän mittaisia paikallisia katkoksia DNA:n ja Telian matkaviestinpalveluihin.

Loka-marraskuussa rakentaminen alkaa seuraavilla alueilla:
  • Haapaniemi, Hermanninranta, keskusta, Kuntolaakso, Kuopionlahti, Niirala, Rönö, Siikalahti, Siikaniemi, Vahtivuori ja Väinölänniemi

Marras-joulukuussa rakennetaan seuraavilla alueilla:
  • Inkilänmäki, Itkonniemi, Julkula, Keinänlahti, Kellolahti, Kelloniemi, Kettulanlahti, Likolahti, Linnanpelto, Maljalahti, Männistö, Niuvanniemi, Peipposenrinne, Pihlajaharju, Puijo, Puijonlaakso, Päiväranta, Rypysuo, Sammakkolampi ja Savilahti


Nopeampien ja luotettavampien 5G-yhteyksien lisäksi myös 4G-verkon kapasiteetti paranee.



Viime viikolla Suomen Yhteisverkko tiedotti aloittavansa 5G-verkon rakentamisen Pohjois-Suomen hiihtokeskuksissa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -47%

Motorola Moto G06
69 € Gigantti
69 € Veikon Kone
69 € Power

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Motorola razr 50 Ultra – hinta laskenut -43%

Motorola razr 50 Ultra
684 € CDON
1199 € Verkkokauppa.com
1199 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1199 €

Motorola Moto G55 – hinta laskenut -38%

Motorola Moto G55
150 € Lenovo
182 € CDON
229 € Clas Ohlson

Alin hinta viikko sitten: 239 €

Google Pixel 9 Pro Fold – hinta laskenut -34%

Google Pixel 9 Pro Fold
1179 € CDON
1789 € Elisa
1989 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1789 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.