Galaxy Watch 4:n päivitys tuo kelloille uusia kellotauluja (päivitetty)

Janne Yli-Korhonen

Galaxy Watch 4:n päivitys tuo kelloille uusia kellotauluja (päivitetty)
Samsungin elokuun alussa julkaistut Galaxy Watch 4 -älykellot saavat uuden päivityksen myötä uusia kellotauluja sekä parannusta kaatumisen tunnistamiseen.

Uusia kellotauluja on neljä erilaista.

Esimerkiksi uuden infotaulun avulla voi laittaa näyttämään kellonajan lisäksi tietoja sykkeestä ja päivän aktiivisuudesta. Yksi kellotauluista keskittyy sään näyttämiseen.

Jo ennestään kelloissa oli saatavilla kattavasti erilaisia tauluja, joita uudet parantavat entisestään. Samsungin uudet kellot hyödyntävät Wear OS -käyttöjärjestelmää, joten lisää saa ladattua Google Play -sovelluskaupasta tarvittaessa.



Kellotaulujen lisäksi on luvassa myös muuta.



Eleohjaus monipuolistuu. Päivitys tuo koputuseleen, jonka voi laittaa avaamaan vaikkapa haluamansa sovelluksen nopeasti. Eleellä voi esimerkiksi avata Google Pay -maksusovelluksen, jolla kaupassa maksaminen onnistuu nopeasti.

Myös kaatumisen tunnistus saa parannusta. Rajun kaatumisen lisäksi kello kykenee tunnistamaan kaatumiset seistessä. Lisäksi kello voidaan asettaa lähettämään automaattisesti hätäviesti jopa neljälle kontaktille.

Päivitys alkoi saapua ensimmäisillä markkinoilla kelloilla 24.10. Omaan kelloon päivitys saapui Suomessa 29.10. Kaikki päivityksen tuomat uudet ominaisuudet näet alla olevasta kuvasta.

Galaxy Watch 4 päivityksen tuomat uudet ominaisuudet


Katso kaikki Galaxy Watch 4 -mallit:



Päivitetty 30.10.2021: lisätty tieto päivityksen saapumisesta Suomessa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A40 – hinta laskenut -40%

Oppo A40
59 € DNA
79 € Power
99 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Oppo A18 – hinta laskenut -38%

Oppo A18
49 € DNA
79 € Elisa
129 € Veikon Kone

Alin hinta viikko sitten: 79 €

Samsung Galaxy A15 (5G) – hinta laskenut -35%

Sony Xperia 1 VI – hinta laskenut -29%

Sony Xperia 1 VI
999 € Elisa
1399 € Power
1399 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1399 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.