Motorolalla kehitteillä todellinen huippupuhelin 200 megapikselin kameralla?

Matti Robinson

Motorolalla kehitteillä todellinen huippupuhelin 200 megapikselin kameralla?
Nokian kanssa vuosituhannen vaihteessa puhelivalmistajien kärkipaikoista kilpaillut Motorola on käynyt läpi vuosien saatossa monenlaisia muutoksia niin laitteistostrategian kuin omistajienkin suhteen.

Nykyisen omistajan, Lenovon, aikana Motorola on tullut tunnetuksi lähinnä keskihintaisista ja sitä edullisemmista älypuhelimista. Laatu tosin on ollut suhteellisen hyvää näissä kategroioissa, joten olettaa sopisi, että yhtiö pystyisi kilpailemaan kiinalaisvalmistajia vastaan myös korkeahintasemmissa laitteissa.

Yhtiön tämänhetkinen lippulaiva on kuvassa oleva Motorola Edge 20 Pro (lue täältä arvostelu), joka on hilannut Motorolan hieman lähemmäs kärkipuhelimia, mutta on hinnaltaan edelleen ylemmän keskiluokan laite.

Yhtiöllä on huhujen mukaan nyt kuitenkin kehitteillä todellinen lippulaivapuhelin, jolla Motorola nousisi kilpailemaan Android-puhelinten herruudesta.

Saksalaissivusto TechnikNewsin mukaan Motorolan tulevan sukupolven huippupuhelin kantaa koodinimeä Frontier ja pitää sisällään mm. todellisen monsterikameran.



Frontier-laitteen takaa löytyy väitetysti kolmoiskamera, jonka oletuskameran sensorissa on peräti 200 megapikselin tarkkuus. Lisäksi kaksi muuta kameraa ovat 50 megapikselin laajakulmakamera sekä 12 megapikselin telefoto- eli zoom-kamera.

Jopa etukameraan on panostettu, sillä tietojen mukaan se on varustettu Motorola Edge X30:stä löytyvällä 60 megapikselin sensorilla.

Kameran lisäksi muihin ominaisuuksiin kuuluu 6,67 tuuman ja Full HD+ -resoluution OLED-näyttö, joka tarjoaa 144 hertsin virkistystaajuuden. Akun lataus onnistuu puhelimessa peräti 125 watin pikalatauksella sekä 50 watin langattomalla latauksella.

Huhutietojen mukaan laitteesta löytyy lisäksi tulevan sukupolven Snapdragon SM8475-piiri, joka on seuraaja hiljattain ensimmäisiin laitteisiin saapunelle Snapdragon 8 Gen 1 -piirille. Pelkästään tämän perusteella laitetta ei kannata odotella kovin pian, mikäli se todella on olemassa. Sormet ovat kyynärpäitä myöten ristissä, että Motorola todella palaa huippupuhelimiin tällä laitteella.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A78 – hinta laskenut -21%

Oppo A78
218 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 276 €

Apple iPhone SE (2022) – hinta laskenut -19%

Apple iPhone SE (2022)
402 € Hobby Hall
499 € Gigantti
499 € Power

Alin hinta viikko sitten: 499 €

Xiaomi Redmi A1 – hinta laskenut -16%

Xiaomi Redmi A1
76 € Hobby Hall
90 € Proshop
90 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 90 €

Motorola Moto G13 – hinta laskenut -15%

Motorola Moto G13
123 € Hobby Hall
131 € Proshop
145 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 144 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.