Android 12L saapuu Samsungin, Lenovon ja Microsoftin laitteille tämän vuoden aikana

Janne Yli-Korhonen

Android 12L saapuu Samsungin, Lenovon ja Microsoftin laitteille tämän vuoden aikana
Google on julkistanut lopullisen version Android 12L -käyttöjärjestelmästä, jota esiteltiin ensimmäisen kerran lokakuun aikana. Kyseinen versio tuo uusia ominaisuuksia ja parannuksia taittuvanäyttöisille puhelimille ja tableteille.

Blogikirjoituksessa Google kertoo, että päivitys saapuu myöhemmin tämän vuoden aikana Samsungin, Lenovon ja Microsoftin laitteille.

Samsungin kohdalla tämä tarkoittaa, että päivitys saapuu Galaxy Z Fold -puhelimille ja Galaxy Tab -tableteille. Lenovolta löytyy myös tabletteja, mutta Microsoftin kohdalla päivitys saapuu kahta näyttöä käyttävälle Surface Duo -laitteelle.

Android 12L -versiossa isolla näytöllä ilmoitukset ja pikavalikon painikkeet on jaettu omiin sarakkeisiin, joka katselua ja käyttöä.

Android 12L:n ilmoitukset ja painikkeet eri sarakkeissa



Yksi merkittävimmistä uudistuksista on alareunan palkki, johon voi kiinnittää sovelluksia ja avata näitä nopeasti. Lisäksi versio parantaa esimerkiksi kahden sovelluksen käyttämistä vierekkäin ja asetuksiin tulee uusi kahden sarakkeen asettelu.

kahden sovelluksen käyttö vierekkäin


Android 12L nähdään vain muutamilla laitteilla, mutta tulevaisuudessa isommille laitteille tarkoitetut optimoinnit ovat laajemmin käytettävissä. Google kertoo, että Android 13 tulee sisältämään yhä enemmän ominaisuuksia ja toimintoja, joilla saa enemmän irti laitteen isosta näytöstä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola razr 50 Ultra – hinta laskenut -43%

Motorola razr 50 Ultra
684 € CDON
1199 € Verkkokauppa.com
1199 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1199 €

Google Pixel 9 Pro Fold – hinta laskenut -34%

Google Pixel 9 Pro Fold
1179 € CDON
1789 € Elisa
1989 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1789 €

Xiaomi Redmi Note 14 Pro (5G) – hinta laskenut -24%

Xiaomi Redmi Note 14 Pro (5G)
299 € Hobby Hall
399 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 392 €

Samsung Galaxy XCover 7 Pro – hinta laskenut -21%

Samsung Galaxy XCover 7 Pro
471 € CDON
549 € Proshop
599 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 599 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.