Android 13 kokeiluversio Nokia X20 -kännyköille

Petteri Pyyny

Myös Nokian kännykät liittyivät Android 13 beta-ohjelmaan: ladattavisa nyt yhdelle mallille
Android 13 julkaistaan viralliseen, kuluttajille tarkoitettuun muotoonsa syksyllä 2022. Mutta jo nyt on tarjolla kaikille halukkaille avoin Android 13 beta-ohjelma, jossa tulevan käyttöjärjestelmän kokeiluversiota saa halutessaan testata.

Luonnollisesti beta-versiona olevan käyttöjärjestelmän käytössä ovat omat riskinsä: käyttöjärjestelmä on nimensä mukaisesti edelleen kokeiluversio, eli se sisältää hyvin todennäköisesti bugeja, ongelmia - ja myös puhelimella olevat tiedot saattavat kadota kuin tuhka tuuleen.

Mutta jos haluaa tuulahduksen tulevaisuudesta eikä pelkää riskejä, voi betan asentaa kännykälleen jo nyt, mikäli oma puhelin on tuettujen mallien joukossa.

Jo aiemmin Android 13 ensimmäinen beta on julkaistu kaikille tuen piirissä oleville Googlen Pixel-malleille sekä mm. OnePlus 10 Prolle. Nyt mukaan beta-ohjelmaan on liittynyt myös HMD, joka valmistaa Nokian brändillä myytäviä kännyköitä.



Android 13 betam voi asentaa tällä hetkellä Nokia X20 -mallille. Ohjeet betaohjelmaan liittymiselle löytyvät yhtiön sivuilta. Nokia X20 kohdalla painotetaan hyvin vahvasti sitä, että beta on tarkoitettu tässä vaiheessa lähinnä sovelluskehittäjille, jotka haluavat testata sovellustensa toimintaa tulevalla käyttöjärjestelmällä.

Ylläpidämme päivittyvää listaa kännykkämalleista, joille Android 13 on tulossa julkaisunsa jälkeen - ja joille beta on jo saatavilla.

Jos oma kännykkä ei ole vielä betassa mukana, voit kuitenkin tutustua artikkelissamme Android 13 mukanaan tuomiin uudistuksiin.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G34 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto G34
99 € Power
99 € DNA
193 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 189 €

Motorola Moto G23 – hinta laskenut -23%

Motorola Moto G23
116 € Bigbox
151 € CDON
165 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Honor 90 Smart – hinta laskenut -21%

Honor 90 Smart
149 € Telia
238 € Bigbox

Alin hinta viikko sitten: 188 €

Motorola Moto g32 – hinta laskenut -21%

Motorola Moto g32
133 € CDON
169 € Power
204 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 169 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.