OnePlussan T-malli tekee paluun, mutta se ei ole Ultra

Puhelinvertailu

OnePlussan T-malli tekee paluun, mutta se ei ole Ultra
OnePlussalta huhutaan vielä tänä vuonna yhtä älypuhelinjulkaisua, ja aiempien tietojen mukaan yhtiö saattaa julkaista OnePlus 10 Ultra -nimisen laitteen.

Nyt vuodon perusteella julkaisuun on tullut muutoksia. Edelleenkin julkistus on tapahtumassa, mutta tutun vuotajan, Max Jamborin, mukaan puhelimen nimi onkin OnePlus 10T 5G.

Tämä on linjassa OnePlussan T-mallistostrategian kanssa, mutta viime vuonna kyseinen malli jäi välistä. Nyt OnePlus vaikuttaa olevan palaamassa tuttuun mallistoon, jossa keväästä tai alkukesästä julkaistaan lippulaivamallit ja loppusyksystä tai alkutalvesta puolestaan hiukan paranneltu T-malli.

Tässä vaiheessa on kuitenkin hieman epäselvää millaista laitteistoa OnePlus on tulevaan puhelimeen sisällyttänyt. Aiempi Ultra-nimitys oli selvästi malliston huippulaitteelle, mutta lisänimen poistuminen vaikuttaisi viittaavan hieman heikommin varusteltuun laitteeseen.



Voi olla myös, että OnePlussan epävirallinen Ultra-lisänimi poistettiin, koska laite ei ole suunnattu kilpailemaan esimerkiksi Samsungin Ultra-malleja vastaan.

OnePlus on julkaissut T-malleja aina vuodesta 2016, jolloin yhtiö esitteli OnePlus 3T -mallin. Ainoastaan viimevuotinen OnePlus 9T jäi välistä, sekä luonnollisesti OnePlus 4T, sillä OnePlus hyppäsi mallistossaan kolmesta suoraan neljään. Edellinen T-malli, OnePlus 8T (kuvassa), julkaistiin lokakuussa 2020.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättïä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempïä uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.