OnePlus 10 Pro sai virallisen Android 13 -päivityksen, OnePlus 9 ja 9 Pro saivat betan

Petteri Pyyny

OnePlus ehti ennen Samsungia: valmis Android 13 jakeluun OnePlus 10 Prolle, 9-sarjalle avattiin avoin beta
OnePlus on päättänyt selkeästi parantaa viime vuosina aneemiseksi muuttunutta Androidin päivitystahtiaan, ainakin yhtiön lippulaivamallien osalta.

Yhtiö julkaisi ensimmäisten valmistajien joukossa eilen lopullisen, jakeluvalmiin Android 13 -päivityksen vuoden 2022 lippulaivamallilleen, OnePlus 10 Prolle.

Päivitys on myös siinä suhteessa erikoinen, että se valmistui kaikille tärkeimmille maantieteellisille markkinoille yhtä aikaa, eli Eurooppaan, Aasiaan ja Amerikkaan. Jakelu on jo aloitettu automaattisina OTA-päivityksinä OnePlus 10 Pron käyttäjille. Ensimmäinen jakeluerä toimitetaan niille käyttäjille, jotka ovat aiemmin osallistuneet Android 13 -betaversion kokeiluun, mutta muidenkin pitäisi Androidin uusin versio saada puhelimilleen jo lähiviikkoina.

Päivityksen julkaisu on symbolisesti varsin tärkeä OnePlussalle. Yhtiö oli vuosien ajan se, joka sai aina uuden Androidin julkaistua ensimmäisenä valmistajana (heti Googlen jälkeen). Mutta viime vuosina Samsung on pistänyt päivityspelin täysin uusiksi venyttämällä päivitystuen pituutta ja ottamalla johtajuutta itselleen myös päivitysten nopeudessa.

Tarkempia tietoja päivityksestä löytyy OnePlussan foorumeilta. Päivitys on OnePlus 10 Pron ensimmäinen suuri Android-päivitys ja puhelimelle on tulossa tämän jälkeen vielä Android 14 sekä Android 15 -päivitykset.



Samaan syssyyn OnePlus julkisti myös avoimen beta-version Android 13:sta vuoden 2021 lippulaivamalleilleen, OnePlus 9:lle sekä OnePlus 9 Prolle. Avoin beta ei ole vielä täysin loppuun saakka hiottu versio, mutta sen voi halutessaan asentaa jo nyt, jos tulevan käyttöjärjestelmän uutuusominaisuudet kiinnostavat.

Mitä Android 13 sitten tuo mukanaan? Olemme koonneet kattavasti tärkeimmät Android 13 uudistukset omaan artikkeliinsa, josta selviää mitä tuleman pitää.

Ja jos oma puhelimesi ei ole jokin tässä mainituista OnePlussan malleista, kannattaa tarkistaa Android 13 -päivitysseurantamme, jossa listaamme kaikki kännykät, joille Android 13 on tietojemme mukaan tulossa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.