Miten käy, kilahtaako Elon Musk Apple-verosta?

Petteri Pyyny

Miten käy, kilahtaako Elon Musk Apple-verosta?
Jokainen, joka ei ole asunut kiven alla teknologiauutisten suhteen viime viikkoina, lienee tietoinen, että Elon Musk on nyt Twitterin omistaja.

Twitter sinänsä on pienin kaikista suurista sosiaalisen median alustoista, mutta sen yhteiskunnallista vaikutusta pidetään yleisesti valtavana. Tämä juontaa juurensa siitä, että Twitter on kanava, jossa journalistit, poliitikot ja maailman bisneseliitti ovat omina itsenään ja osallistuvat samaan keskusteluun samalla viivalla kuin kaikki muutkin.

Elon Muskin yksi ajatus Twitterin tulevaisuudesta kytkeytyy siihen, että hän haluaa vähentää palvelun riippuvuutta mainostajista. Ja jos netissä mainostaja ei maksa palvelua, käyttäjät maksavat sen.

Twitter on jo vuosien ajan tarjonnut mahdollisuutta julkisuuden henkilöille ja mm. toimittajille tilinsä vahvistamiseen. Vahvistuksen jälkeen käyttäjä on saanut nimimerkkinsä perään pienen sinisen merkin osoitukseksi siitä, että tili on todella sen omistuksessa, kenen tili väittääkin olevansa.



Musk haluaa nyt laajentaa konseptia siten, että sininen vahvistusmerkki olisi jatkossa kaikkien saatavilla - ja maksullisena. Tämä tarkoittaa myös sitä, että olemassaolevat vahvistetut käyttäjät joutuvat maksamaan kuukausimaksua siitä, että tili pysyy vahvistettuna.

Maksutapahtuman helppouden vuoksi vahvistuksen voi ostaa suoraan Twitterin mobiilisovelluksen kautta, hintaan 8 dollaria kuukaudessa. Konseptia kokeillaan jo Yhdysvalloissa, aluksi iPhone-käyttäjien keskuudessa.

Ja tässä piileekin yksi ongelma, jota Musk ei kenties ole suurissa visioissaan ottanut huomioon. Sekä Apple että Google nappaavat kaikesta maksuliikenteestä itselleen 30 prosentin siivun. Myös kuukausimaksuista. Ja kumpikaan alusta ei salli sovellusten ohjaavan maksuja muille maksuvälitysalustoille, joiden kautta "sovelluskauppaveron" voisi kiertää.

Sovelluskauppojen "verosta" on väännetty äänekkäästi peistä jo parin vuoden ajan. Pinnalle se nousi, kun Fortniten kehittäjä Epic Games yksinkertaisesti kieltäytyi hyväksymästä ehtoja. Lopputuloksena on alkanut pitkällinen prosessi, jossa sovelluskauppojen ehtoja tutkitaan edelleen sekä Yhdysvaltain hallinnon että Euroopan Unionin taholta.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Honor X7a – hinta laskenut -42%

Honor X7a
69 € DNA
142 € BIGBOX.FI
229 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Motorola Moto E14 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto E14
79 € Power
119 € Gigantti
119 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Motorola Moto G24 – hinta laskenut -20%

Motorola Moto G24
115 € BIGBOX.FI
143 € CDON
169 € Power

Alin hinta viikko sitten: 143 €

Motorola Edge 50 Fusion – hinta laskenut -20%

Motorola Edge 50 Fusion
339 € Proshop
339 € Power
417 € BIGBOX.FI

Alin hinta viikko sitten: 424 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.