Elisan 3G-verkko poistuu käytöstä Satakunnan alueella

Janne Yli-Korhonen

Elisan 3G-verkko poistuu käytöstä Satakunnan alueella
Elisa poistaa 3G-verkkoaan käytöstä Suomessa nyt kiihtyvällä tahdilla. Elisan 3G-verkko sulkeutui ensimmäisenä Hämeenlinnassa alkuvuodesta 2023, ja nyt kevään aikana verkko on suljettu muun muassa Pohjanmaalla ja Keski-Suomessa. Toukokuun aikana 3G-verkko poistuu käytöstä myös Satakunnan alueella.

Elisan mukaan lähes kaikki satakuntalaiset ovat siirtyneet näiden toimivampien verkkojen käyttäjiksi, ja näin aikansa palvelleen 3G-verkon ylläpitoon kulunut sähköenergia ja taajuudet voidaan vapauttaa uudempien verkkojen käyttöön.

3G:n poistuessa vain 2G:tä ja 3G:tä tukevia laitteita omistavat asiakkaat siirtyvät käyttämään 2G-verkkoa, joka jää edelleen toimintaan. 3G-verkkoa käyttäviä laitteita ovat esimerkiksi riistakamerat.



Vähälle käytölle jääneistä verkoista luopuminen parantaa koko mobiiliverkon energiatehokkuutta ja edistää kestävää kehitystä. Lisäksi 3G-verkoista vapautuvat taajuuskaistat voidaan jatkossa hyödyntää lisäkaistana uudemmissa verkoissa.

"4G- ja 5G-verkkojen tiedonsiirtokyky ja energiatehokkuus ovat 3G:tä huomattavasti parempia. Lisäksi 3G-verkon liikenne on tällä hetkellä prosentin murto-osia kaikesta mobiiliverkon dataliikenteestä – verkon sulkeuduttua sen ylläpitoon kulunut energia ja taajuusresurssit voidaan käyttää nykyaikaisten verkkojen parantamiseen", Elisan Länsi-Suomen aluejohtaja Juha Laukkanen sanoo.



Lue: Suomen 3G-verkkojen sulkeminen: Aikataulu ja näin se vaikuttaa.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme 12+ – hinta laskenut -31%

Realme 12+
193 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 279 €

Xiaomi Poco X7 Pro – hinta laskenut -25%

Xiaomi Poco X7 Pro
279 € Hobby Hall
319 € Multitronic
321 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 374 €

Samsung Galaxy M55 – hinta laskenut -25%

Samsung Galaxy M55
322 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 427 €

Honor X6b (4G) – hinta laskenut -20%

Honor X6b (4G)
79 € Gigantti
79 € Veikon Kone
79 € Power

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.