Google Pixel 8 -puhelimet julkaistiin hurjan pitkällä päivitystuella

Janne Yli-Korhonen

Google Pixel 8 -puhelimet julkaistiin hurjan pitkällä päivitystuella
Google julkisti virallisesti Pixel 8- ja Pixel 8 Pro-puhelimet.

Laitteiden merkittävin uudistus löytyy päivitystuesta. Aiemmille Pixel-puhelimille Google on luvannut vain kolme versiota Android-päivitystä ja viideksi vuodeksi tukea tietoturvan osalta.

Uusien Pixel 8-laitteiden kohdalla tuki on peräti 7 vuotta eli vuoteen 2030 asti. Tuki pitää sisällään Android-päivityksiä, tietoturvapäivityksiä ja muita ominaisuuspäivityksiä. Tällä päivitystuella Google menee ykköseksi kaikkien valmistajien osalta.

Puhelimet käyttävät heti tuoretta versiota eli Android 14 -käyttöjärjestelmää.




Kaksikosta Pixel 8 on pienempi. Siinä on 6,2-tuumainen näyttö, kun Prossa on 6,7-tuumainen. Aiempiin malleihin verratessa kirkkautta on kasvatettu. Pixel 8:n kirkkaus yltää jopa 2000 nitiin ja Pixel 8 Prossa se yltää jopa 2400 nitiin. Pron näytössä on käytössä LTPO-teknologia eli virkistystaajuus vaihtelee 1-120 hertsin välillä.

Pixel-puhelimet ovat tunnettuja niiden kamerakyvyistä. Tätä aluetta on jälleen viety eteenpäin uusin ominaisuuksin.

Kamerat kykenevät tallentamaan enemmän valoa. Pron kohdalla voi käyttää uutta Video Boost-ominaisuutta, jonka avulla vähäisessä valaistuksessa kuvatut videot muuttuvat kirkkaammaksi ja selkeämmäksi. Ominaisuudessa hyödynnetään Googlen kuvausmalleja ja niitä varten materiaali tulee ensin ladata Googlen pilvipalveluihin. Ominaisuus tulee käytettäväksi myöhemmin tänä vuonna.

lähiotos vaalean Pixel 8:n kameroista

Luvassa on myös runsaasti erilaisia tekoälyllä varustettuja toimintoja.

Esimerkiksi Best Take-ominaisuuden avulla ryhmäkuviin saa kaikki hymyilemään, sillä ominaisuus yhdistää useamman kuvan otokset yhdeksi kuvaksi.

Googlen Kuvat -sovelluksen kautta myös muokata eri tavalla kuvia ja Audio Magic Eraser -ominaisuudella voi vähentää häiritseviä ääniä videoista.

Pron takakameroiden vierellä on myös täysin uusi sensori, jota käytetään lämpömittarina. Sillä voi mitata esimerkiksi veden lämpötilan tai myöhemmin myös kehon lämpötilaa.

Muun muassa uusien kameraominaisuuksien taustalta löytyy uusi Tensor G3 -piiri.

Pixel 8:n hinnat alkavat Euroopassa 799 eurosta ja Pixel 8 Pron 1099 eurosta. Nämäkään laitteet eivät tule virallisesti myyntiin Suomessa. Halukkaiden täytyy tyytyä esimerkiksi Saksan Amazoniin tai odotella, että Verkkokauppa.com tuo laitteet saataville.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E13 – hinta laskenut -24%

Motorola Moto E13
59 € Power
76 € RDE.FI
87 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 77 €

Samsung Galaxy A23 5G – hinta laskenut -24%

Samsung Galaxy A23 5G
149 € Power
169 € Gigantti
197 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 196 €

Xiaomi Poco C40 – hinta laskenut -17%

Xiaomi Poco C40
103 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 123 €

Xiaomi Redmi Note 13 Pro+ – hinta laskenut -14%

Xiaomi Redmi Note 13 Pro+
430 € CDON
492 € RDE.FI
499 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 498 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.