Huhtikuussa puhelinten osalta kauppaa tehtiin leveällä rintamalla

Janne Yli-Korhonen

Huhtikuussa puhelinten osalta kauppaa tehtiin leveällä rintamalla
Toukokuu on jo täällä ja sen myötä päästään tarkastelemaan, mitä laitteita kuluttajat ovat hankkineet, kun kesä lähestyy. Myydyimpien puhelinten tiedot julkaisivat operaattorit, Gigantti ja Veikon Kone. Lisäksi DNA, Elisa ja nyt myös Telia julkaisivat tiedot älykellojen osalta.

Useimmat kuluttajat arvostavat hyvää hinta-laatusuhdetta tarjoavia laitteita eli useimmiten tällaisia löytyy niin sanotusta keskihintaluokasta. Kuitenkin myös hintaluokan ylimmät vaihtoehdot eli lippulaivamallit kiinnostavat.

"Vaikka lippulaivapuhelimille on ehdottomasti edelleen oma ostajakuntansa, on laajemmin nähtävissä kuluttajien kiinnostus hyvää hinta-laatusuhdetta kohtaan. Tämä trendi näkyy selkeästi sekä keskihintaisten laitteiden että kampanjahintaisten tuotteiden kysynnän vahvistumisena. DNA odottaa laitemyynnin osalta myös vilkasta kesäsesonkia", sanoo laitemyynnin osastopäällikkö Jesse Kieksi DNA:lta.



Telian mukaan kevätsesonki alkoi jo näkyä myynnissä.

"Huhtikuun lopulla myyntikanavissa näkyi jo alkava kevätsesonki, joka kiihtyy koulujen päättäjäisiä kohden. Esimerkiksi kärjessä olevat Apple iPhone 13 5G ja Samsung Galaxy S22 5G ovat suosittuja valintoja lahjapakettiin", kertoo Telian laiteliiketoiminnan johtaja Markku Saranpää.



Gigantilta puolestaan kommentoidaan, että kauppaa tehtiin leveällä rintamalla. Kärjessä on edullinen puhelin, mutta listalle mahtuu myös Samsungin Galaxy S24 -huippumalli.

"Tämä oli mielenkiintoinen kuukausi, sillä sekä myytyjen puhelinten keskihinta että kappalemäärät nousivat. Kauppaa tehtiin leveällä rintamalla", kommentoi Gigantin telecom-tuotteiden myyntipäällikkö Jyri Helistö.



Kuukauden selvästi suosituin malli oli Applen iPhone 13, joka on kärjessä DNA:lla sekä kuluttajien että yritysasiakkaiden osalta, ykkösenä Telian kuluttajien listalla, toisena Elisalla ja Gigantilla.




Tämän perässä tulee OnePlussan edullinen Nord CE 3 Lite. Se on ykkösenä Elisan henkilöasiakkaiden ja Gigantin listalla. Laite oli myös toiseksi suosituin DNA:n yritysasiakkaiden kohdalla ja kolmanneksi suosituin valinta DNA:n kuluttajien osalta.

Tuttujen Applen, Samsungin ja OnePlussan puhelinten lisäksi esille nousevat Honorin puhelimet. Honor nappasi kolme paikkaa DNA:n kuluttajien listalta ja Veikon Koneen listalta.

Älykellojen osalta listalta löytyy totutusti Applen ja Samsungin vaihtoehtoja. Mielenkiintoisin on kuitenkin OnePlussan Watch 2. Se nousi kärkipaikoille heti julkaisun jälkeen. Nyt kello oli myydyin Telialla, toisena Elisalla ja kolmantena DNA:lla.

DNA:n myydyimmät puhelimet kuluttaja-asiakkaat huhtikuussa 2024

  1. Apple iPhone 13 5G
  2. Apple iPhone 15 5G
  3. OnePlus Nord CE 3 Lite 5G
  4. Apple iPhone 15 Pro 5G
  5. Apple iPhone 15 Pro Max 5G
  6. Samsung Galaxy A54 5G
  7. Honor X6a
  8. Honor 90 Lite 5G
  9. Samsung Galaxy A15 5G
  10. OnePlus Nord 3 5G
  11. Samsung Galaxy A35 5G
  12. Samsung Galaxy A25 5G
  13. OPPO A17
  14. Samsung Galaxy A14 5G
  15. Honor Magic 6 Lite 5G


DNA:n myydyimmät puhelimet yritysasiakkaat huhtikuussa 2024

  1. Apple iPhone 13 5G
  2. OnePlus Nord CE 3 Lite 5G
  3. Apple iPhone 15 Pro 5G
  4. OnePlus Nord 3 5G
  5. Apple iPhone 15 5G
  6. Samsung Galaxy A54 5G
  7. Apple iPhone 15 Pro Max 5G
  8. Samsung Galaxy A15 5G
  9. Samsung Galaxy A14 5G
  10. Samsung Galaxy A35 5G
  11. OPPO A17 4G
  12. Samsung Galaxy S24 Ultra 5G
  13. Samsung Galaxy S24 5G
  14. Samsung Galaxy A05s 4G
  15. Samsung Galaxy A25 5G


Elisan myydyimmät puhelimet henkilöasiakkaille huhtikuussa 2024

  1. OnePlus Nord CE 3 Lite 5G
  2. Apple iPhone 13 5G
  3. Samsung Galaxy A15 5G
  4. Honor X6a
  5. OnePlus Nord 3 5G
  6. Samsung Galaxy S22 5G
  7. Apple iPhone 15 Pro Max 5G
  8. Samsung Galaxy A55 5G
  9. Apple iPhone 15 5G
  10. Apple iPhone 15 Pro 5G
  11. Samsung Galaxy A25 5G
  12. Samsung Galaxy S24 5G
  13. OnePlus 12 5G
  14. Honor Magic 6 Lite 5G
  15. Nokia 105 4G


Elisan myydyimmät puhelimet yritysasiakkaille huhtikuussa 2024

  1. Apple iPhone 15 Pro 5G
  2. Apple iPhone 15 5G
  3. Apple iPhone 14 5G
  4. Samsung Galaxy A15 5G
  5. Samsung Galaxy S24 5G
  6. OnePlus Nord CE 3 Lite 5G
  7. Apple iPhone 13 5G
  8. Apple iPhone 15 Pro Max 5G
  9. OnePlus Nord 3 5G
  10. Samsung Galaxy S22 5G
  11. Samsung Galaxy A15
  12. OnePlus 12 5G
  13. Samsung Galaxy S24 Ultra 5G
  14. Samsung Galaxy XCover 7 5G Enterprise Edition
  15. Samsung Galaxy XCover 5 Enterprise Edition


Telian myydyimmät puhelimet kuluttajille huhtikuussa 2024

  1. Apple iPhone 13 5G
  2. Samsung Galaxy S22 5G
  3. OnePlus Nord CE 3 Lite 5G
  4. Apple iPhone 15 5G
  5. Samsung Galaxy A54 5G
  6. Samsung Galaxy A35 5G
  7. Apple iPhone 15 Pro 5G
  8. Samsung Galaxy A25 5G
  9. Apple iPhone 14 5G
  10. Honor X6A


Telian myydyimmät puhelimet yrityksille huhtikuussa 2024

  1. Samsung Galaxy A34 5G
  2. Apple iPhone 14 5G
  3. Samsung Galaxy A54 5G
  4. Apple iPhone 15 5G
  5. Apple iPhone 13 5G
  6. Apple iPhone 12 5G
  7. Samsung Galaxy S23 5G
  8. Samsung Galaxy Xcover5
  9. Nokia X30 5G
  10. Apple iPhone 15 Pro 5G


Gigantin myydyimmät puhelimet huhtikuussa 2024

  1. OnePlus Nord CE3 lite 5G
  2. Apple iPhone 13
  3. Apple iPhone 15
  4. Samsung Galaxy A25 5G
  5. Apple iPhone 15 Pro
  6. Motorola e13
  7. Motorola G24 Power
  8. Apple iPhone 15 Pro Max
  9. Samsung Galaxy A35 5G
  10. Samsung Galaxy S24




Veikon Koneen myydyimmät puhelimet huhtikuussa 2024

  1. Samsung Galaxy A25 5G
  2. Apple iPhone 15 5G
  3. Honor X7b
  4. Samsung Galaxy X-Cover 5 EE
  5. Honor Magic6 Lite 5G
  6. Honor 90 Lite 5G
  7. Samsung Galaxy A55 5G
  8. Apple iPhone 15 PRO 5G
  9. OnePlus Nord CE3 Lite 5G
  10. Samsung Galaxy A05S


DNA:n myydyimmät älykellot ja -rannekkeet huhtikuussa 2024

  1. Apple Watch Series 9 GPS
  2. Apple Watch SE GPS 2023
  3. OnePlus Watch 2
  4. Xplora XGO 3
  5. Samsung Galaxy Watch5 4G
  6. Apple Watch Ultra 2
  7. Apple Watch SE GPS+Cellular 2023
  8. Xplora X6 Play
  9. Apple Watch Series 9 GPS+Cellular
  10. Huawei Watch GT 4
  11. Garmin Fenix 7
  12. Huawei Watch GT 3
  13. Huawei Band 8
  14. Honor Watch 4
  15. Samsung Galaxy Watch6 4G


Elisan myydyimmät älykellot huhtikuussa 2024

  1. Xplora XGO3
  2. Oneplus Watch 2
  3. Apple Watch SE 2023 4G
  4. Huawei Band 8
  5. Apple Watch S9 BT
  6. Samsung Galaxy Watch6 LTE
  7. Huawei Watch FIT SE
  8. Xplora X6 Play
  9. Polar Ignite 3
  10. Polar Ignite 2
  11. Garmin Fenix 7 -sarja
  12. Garmin Venu 2 -sarja
  13. Samsung Galaxy Watch5 Pro 4G
  14. Apple Watch Ultra 2 4G
  15. Suunto 9 Peak Pro


Telian myydyimmät älykellot huhtikuussa 2024

  1. OnePlus Watch 2
  2. Apple Watch SE GPS
  3. Apple Watch Series 9 GPS + Cellular (eSIM)
  4. Apple Watch Ultra 2 GPS + Cellular (eSIM)
  5. Xplora Watch XGO3
  6. Apple Watch Series 9 GPS
  7. Samsung Galaxy Watch 4
  8. Polar Ignite 3
  9. Samsung Galaxy Watch 6
  10. Garmin Venu 2S


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

HMD Skyline – hinta laskenut -36%

HMD Skyline
319 € DNA
339 € Proshop
499 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 499 €

Honor X7b (4G) – hinta laskenut -34%

Honor X7b (4G)
99 € Power
149 € Verkkokauppa.com
149 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 148 €

Honor 200 Pro – hinta laskenut -33%

Honor 200 Pro
465 € Summ
699 € Verkkokauppa.com
699 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 699 €

Samsung Galaxy Z Fold6 – hinta laskenut -33%

Samsung Galaxy Z Fold6
1234 € Summ
1499 € Hobby Hall
1849 € BIGBOX.FI

Alin hinta viikko sitten: 1849 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.