Google Pixel-tuotteet saapuivat Suomeen - ennakkokiinnostuneiden määrä ylitti odotukset

Janne Yli-Korhonen

Google Pixel-tuotteet saapuivat Suomeen - ennakkokiinnostuneiden määrä ylitti odotukset
Google julkisti eilen Mady by Google -tilaisuudessaan muun muassa Pixel 9 -sarjan puhelimet. Merkittävää julkaisussa oli se, että nämä ovat ensimmäiset Pixel-tuotteet, jotka tulivat Suomessa virallisesti saataville.

Suomessa virallisia jälleenmyyjiä ovat Gigantti, Elisa ja DNA. Laitteita myydään myös Googlen Storen kautta.

Suomen viralliset jälleenmyyjä ovat hyvin innoissaan uusien laitteiden saapumisesta Suomeen. Laitteet ovat ennakkoon kiinnostaneet kuluttajia, ja esimerkiksi Elisa uskoo Pixelin tulon muuttavan merkittävästi Suomen matkapuhelinmarkkinaa.

"Olemme iloisia voidessamme esitellä Pixelin Suomessa uuden Pixel 9 -sarjan, Pixel Watch 3:n ja Pixel Buds Pro 2:n julkaisun myötä. Pixel on ainoa puhelin, joka yhdistää Googlen parhaan laitteiston, ohjelmiston ja Gemini-tekoälyn helpomman ja tuottavamman elämän puolesta kaikille. Olemme innoissamme yhteistyöstämme DNA:n, Elisan ja Gigantin kanssa, jotta voimme tuoda Googlen parhaan tarjonnan yhä useampien ihmisten ulottuville, missä ja milloin tahansa", kommentoi Michiel Van Eldik, Google VP of Devices & Services Partnerships.



Puhelinten hinnat alkavat 949 eurosta ja ylettyvät yli 2000 euron taittuvan Pixel 9 Pro Foldin kohdalla. Tarkemmat hinnat ja saatavuuden näet täältä.




Ensimmäisenä myyntiin tulevat Pixel 9 ja Pixel 9 Pro XL -älypuhelimet, joiden myynti Suomessa alkaa 22.8. Taittuvanäyttöinen Pixel 9 Pro Fold saapuu Suomen kauppoihin 4.9. ja Pixel 9 Pro 9.9. Pixel Watch 3 -älykellon myynti alkaa 10.9. ja Pixel Buds Pro 2 -kuulokkeiden myynti 26.9.

Google Pixel 9 hinnat:Katso kaikkien kauppojen hinnat
hinnat päivitetty 22.10.2024



Google Pixel 9 Pro hinnat:Katso kaikkien kauppojen hinnat
hinnat päivitetty 22.10.2024


Elisalla Googlen tuloa kunnolla Suomen markkinoille on ehditty odottaa.

"Lanseeraus tulee muuttamaan merkittävästi matkapuhelinmarkkinaa, kun tekoälyavusteisten puhelimien valikoima kasvaa. Ennakkokiinnostuneiden määrä on ylittänyt odotuksemme moninkertaisesti", kertoo Elisan kuluttajien laiteliiketoiminnasta vastaava johtaja Olli-Pekka Nokkonen.



Myös Gigantilla iloittiin, kun laitteiden myynti alkoi.

"Olemme Gigantissa innoissamme, että pääsemme tarjoamaan Google Pixel -puhelimia suomalaisille nyt laajalla valikoimalla. Googlen brändi puhuttelee, ja esimerkiksi Pixel 6a -malli on noussut aiemmin myydyimpien puhelintemme kärkisijoille. Google Pixel -laitteet tarjoavat huippulaatua kilpailukykyiseen hintaan ja uusimmat, innovatiivisimmat ominaisuudet. Pixelin kamera tulee tekemään vaikutuksen ja Gemini-tekoälyavustaja tekee arjesta entistä helpompaa. Puhelimet tulevat varmasti keräämään lukuisia faneja yli brändirajojen, ja etukäteisarvonta nettisivuillamme on ollut todella suosittu", kommentoi Jyri Helistö, Gigantin telecom-myyntipäällikkö.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Sony Xperia 10 V – hinta laskenut -22%

Sony Xperia 10 V
349 € Elisa
449 € Power
751 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 449 €

Motorola Moto G54 – hinta laskenut -17%

Motorola Moto G54
99 € Gigantti
99 € Power
149 € Telia

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Apple iPhone 16 Plus – hinta laskenut -15%

Apple iPhone 16 Plus
932 € Summ
1149 € Verkkokauppa.com
1149 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 1102 €

Motorola Moto G55 – hinta laskenut -14%

Motorola Moto G55
219 € Gigantti
219 € Proshop
219 € Power

Alin hinta viikko sitten: 254 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.