Ruotsi asetti tiukat suositukset ruutuajalle

Petteri Pyyny

Ruotsi: Ei lainkaan ruutuaikaa lainkaan alle 2-vuotiaille, tarhaikäisille korkeintaan tunti päivässä
Ruotsin Folkhälsomyndigheten eli Ruotsin kansanterveysvirasto on linjannut uudet, hyvin tiukat suosituksensa latsen ruutuajalle eri ikävaiheissa.

Folkhälsomyndigheten vastaa karkeasti yleistäen suomalaista THL:ää, ollen Ruotsin valtion ylläpitämä kansanterveyteen keskittyä viranomainen.

Viraston mukaan alle kaksivuotiaiden lasten ei pitäisi käyttää minkäänlaisia "ruutuja" lainkaan. Eli pienten lasten osalta suositus on, että lapselle ei annettaisi kännykkää tai tablettia lainkaan käyttöön, eikä sitä käytettäisi edes yhdessä vanhemman kanssa.

Vastaavasti kahdesta viiteen vuotiaille lapsille viraston suositus on, että ruutuaikaa tulisi olla ehdottomasti alle tunti päivässä. Tämän ikäisten lasten kanssa kaikki ruuduilta katsottava sisältö pitäisi olla vanhemman kanssa yhteisesti valittua. Sisällössä ei saisi olla lainkaan mainoksia ja virasto suosittelee myös välttämään algoritmien pohjalta syötettyä sisältöä - eli esimerkiksi YouTube- ja TikTok-videot ovat ehdottomasti ei-suositeltuja.



Viraston muutkin aikarajasuositukset (ruotsiksi) ovat varsin tiukkoja, sillä 6-12 -vuotiaille ehdoton ruutuajan maksimi on viraston mukaan kaksi tuntia päivässä ja teini-ikäisillekin suositus on korkeintaan kolme tuntia.

Virasto korostaa vastausosiossaan sitä, että "ruutuaika" tarkoittaa viraston suosituksissa tietokoneella, tabletilla, televisiolla ja puhelimella vietettyä aikaa. Ruutuaikaan ei kuitenkaan lasketa mukaan koulunkäyntiin, podcastien kuunteluun (ilman ruudun tuijotusta), sähköisten kirjojen lukemiseen tai musiikin kuunteluun (jälleen, ilman ruudun avaamista) käytettyä aikaa.

Virasto korostaa myös, että lasten vanhempien on syytä tarkkailla myös omaa ruutuaikaansa, jottei liiallinen vanhemman ruutuaika pääse vaikuttamaan vanhemman ja lapsen vuorovaikutussuhteeseen.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Samsung Galaxy Z Fold6 – hinta laskenut -29%

Samsung Galaxy Z Fold6
1495 € CDON
1553 € Hobby Hall
2099 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 2099 €

Motorola Edge 50 – hinta laskenut -25%

Motorola Edge 50
292 € CDON
393 € Hobby Hall
594 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 389 €

Motorola Moto G15 – hinta laskenut -22%

Motorola Moto G15
55 € CDON
70 € Tekniikkaosat
99 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 69 €

Motorola Moto G55 – hinta laskenut -22%

Motorola Moto G55
150 € Lenovo
184 € CDON
229 € Clas Ohlson

Alin hinta viikko sitten: 192 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.