Linux-sovellukset tulossa Androidille

Petteri Pyyny

Linux-sovellukset tulossa Android-kännyköille
Google on tuomassa Linux-sovellukset myös Android-maailmaan.

Yhtiön toinen käyttöjärjestelmä, Chrome OS tukee jo nyt Linux-sovelluksia, käyttöjärjestelmään rakennetun tuen kautta. Mutta nyt Google haluaa siis laajentaa Androidin käytettävyyttä vastaavalla tavalla, eli tuoda täysverisen Linux-ympäristön myös Androidille.

Käytännössä kyseessä on Androidin sisällä pyörivä virtuaalikone, eli tavallaan käyttöjärjestelmä käyttöjärjestelmän sisällä. Linuxiin pääsisi käsiksi kehityksessä olevan Terminal -sovelluksen kautta. Sovellus olisi eräänlainen silta Androidista laitteelta löytyvään toiseen käyttöjärjestelmään, eli Linuxiin.

Kehitystyö on vasta aivan alkuvaiheessa, mutta Googlen koodaajat ovat lisänneet jo ensimmäiset koodipätkät Androidin avoimen lähdekoodin version (AOSP) koodikirjastoon. Virtuaalikone pohjautuisi Debianiin ja vaatii toistaiseksi merkittävän määrän manuaalista työtä, jotta siitä saisi mitään järkevää ja käytettävää irti.



Mutta mitä ilmeisimmin tavoite on, että Terminal-sovelluksen lopullinen versio olisi suhteellisen käyttövalmis Linux-ympäristö, johon voisi hypätä suorittamaan Linux-sovelluksia suoraan Androidista.

Kehitystyö vaikuttaa linkittyvän siihen, että Google on askel kerrallaan tekemässä Androidista eri ympäristöihin mukautuvaa käyttöjärjestelmää. Tuleva Android 15 on kaiken muun lisäksi tekemässä puhelimista myös tietokoneita. Eli puhelimen voi pian kytkeä ulkoiseen näyttöön, näppäimistöön ja hiireen ja se muuttuu tietokoneeksi. Lisäksi Androidiin on tulossa sovellusten ikkunointi, joka tekisi Androidin työpöytäkäytöstä huomattavasti miellyttävämpää.

Lisäämällä Linux-yhteensopivuuden virtuaalikoneella osaksi pakettia, Google on selkeästi mahdollistamassa Androidin laajemmankin käytön - ja kenties pitkään uumoiltu Chrome OS:n ja Androidin yhdistyminenkin nähdään jonain päivänä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 9 Pro – hinta laskenut -49%

Google Pixel 9 Pro
589 € Elisa
969 € Verkkokauppa.com
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1149 €

Motorola ThinkPhone 25 – hinta laskenut -40%

Samsung Galaxy A16 (5G) – hinta laskenut -36%

Samsung Galaxy A16 (5G)
109 € Mobiilipiste.fi
169 € Power
169 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 169 €

Motorola Edge 60 Pro – hinta laskenut -32%

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.