Suomen Yhteisverkon mobiiliverkkojen päivitystyö valmistui - 3G-tekniikalta vapautuneet taajuudet 4G-verkon käytössä

Janne Yli-Korhonen

Suomen Yhteisverkon mobiiliverkkojen päivitystyö valmistui - 3G-tekniikalta vapautuneet taajuudet 4G-verkon käytössä
Itä- ja Pohjois-Suomen mobiiliverkkoja rakentava ja ylläpitävä Suomen Yhteisverkko on saanut valmiiksi 5G-urakan ja päivittänyt vanhan 3G-taajuudet uudempien tekniikoiden käyttöön. Yhteisverkko on DNA:n ja Telian yhdessä omistama yhtiö.

SYV aloitti 3G-verkon vaiheittaiset sulkutyöt keväällä 2024, ja työ vietiin onnistuneesti päätökseen saman vuoden lopulla. Kaikki 3G-tekniikalta vapautuneet taajuudet on nyt otettu uudelleen käyttöön, pääasiassa 4G-tekniikkaan, mikä parantaa entisestään verkon suorituskykyä ja kapasiteettia.

"Saimme 5G-rakentamisen valmiiksi aikataulussa, ja olemme erittäin tyytyväisiä lopputulokseen. Uskon, että uudistettu verkko palvelee niin DNA:n kuin Teliankin asiakkaita merkittävästi aiempaa paremmin. 3G-verkon sammuttaminen ja taajuuksien uudelleenkäyttö 4G-tekniikkaan on ollut tärkeä osa modernisointiprosessia. Tämä mahdollistaa meille entistä tehokkaamman ja suorituskykyisemmän verkon, joka vastaa tulevaisuuden tarpeisiin", sanoo Suomen Yhteisverkon toimitusjohtaja Sami Siiki.



Yhteisverkko aloitti siis sammuttamaan 3G-verkkoa alas toukokuussa 2024 ja viimeisillä alueilla se suljettiin vuoden lopussa.




DNA ja Telia sekä Elisa ovat jo sulkeneet 3G-verkon muualla Suomessa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G17 – hinta laskenut -40%

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Verkkokauppa.com
99 € Gigantti
99 € Power

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Honor X5c Plus – hinta laskenut -20%

Nothing Phone (3a) Lite – hinta laskenut -14%

Nothing Phone (3a) Lite
257 € Hobby Hall
299 € Proshop
299 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 299 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.