Samsungin mobiilikamera sai optisen kuvanvakaimen

1
Matti Robinson

Samsungin mobiilikamera sai optisen kuvanvakaimen
Samsung on esitellyt optisella kuvanvakaimella varustettua kameramoduulia Koreassa. Kamerasta löytyy Galaxy S4:n kameran tavoin 13 megapikselin kenno, mutta parannuksia on tapahtunut kauttaaltaan.

Yhtiö kertoo, että sen kuvanvakain pystyy esimerkiksi tavanomaisia digikameroita parempaan vakautukseen. Vakaa kuva on mahdollista jopa 1,5 asteen muutoksissa. Vakaamman kuvan lisäksi totutusti OIS auttaa myös hämäräkuvaamisessa. Samsungin mukaan kuvaus pimeässä on 8 kertaa parempaa -- miten lienee mitattukaan.

Paremman kuvanlaadun, vakaamman kuvan ja parempien hämäräkuvausominaisuuksien lisäksi kamera kuluttaa vähemmän virtaakin. Tämän kaltaista kameraa odotettiin toki jo tämän vuoden lippulaivamalleihin, sillä useat kilpailijat ovat julkaisseet OIS-kameroita.



Samsung esittelee kameraa KES 2013 -messuillla (Korea Electronics Show) ja kameramodulia voidaan odottaa puhelimiin ensi vuonna.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Nothing Phone (2) – hinta laskenut -40%

Motorola Moto G04 – hinta laskenut -38%

Motorola Moto G04
49 € DNA
51 € Power
79 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 79 €

Samsung Galaxy Z Fold5 – hinta laskenut -32%

Samsung Galaxy Z Fold5
935 € CDON
1559 € Verkkokauppa.com
2099 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1368 €

Motorola Moto G84 – hinta laskenut -31%

Motorola Moto G84
149 € Verkkokauppa.com
216 € CDON
259 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 216 €

Kommentit (1)

Anonyymi käyttäjä
SamppaS4 @ (vahvistamaton)

1

Vakaa kuva on mahdollista jopa 1,5 asteen muutoksissa.Vakaamman kuvan lisäksi totutusti OIS auttaa myös hämäräkuvaamisessa.Samsungin mukaan kuvaus pimeässä on 8 kertaa parempaa - miten lienee mitattukaan.Paremman kuvanlaadun,vakaamman kuvan ja parempien hämäräkuvausominaisuuksien lisäksi kamera kuluttaa vähemmän virtaakin.

Tätä olisi odotettu jo Samsung Galaxy S4 mallin kameraan,mutta..."parempi myöhään,kuin ei milloinkaan"!. ;)

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.