Windows Phone menettänyt jalansijaansa Yhdysvalloissa

Valtteri Ahonen

Windows Phone menettänyt jalansijaansa Yhdysvalloissa
Kantar Worldpanelin lukujen mukaan Windows Phone ei ole enää entiseen malliin pystynyt nostamaan markkinaosuuksiaan. Esimerkiksi Yhdysvalloissa se on jopa menettänyt asemiaan viimeisen kolmen kuukauden aikana.

Euroopan markkinoilla on Kantarin mukaan havaittavissa yhä enemmän hajontaa, kun pienemmät valmistajat pyrkivät markkinoille ja Sonyn ja Motorolan kaltaiset vanhemmat nimet tekevät niin ikään suhteellisen hyvää tulosta.

Luvuista käy selvästi ilmi, että Android jatkaa Samsungin johdolla alustana vahvaa suorittamista kaikkialla, vaikkei olekaan aivan joka kolkassa pystynyt nostamaan osuuksiaan. Sen sijaan Windows Phonen selkeä kasvu on alkanut hidastua, ja esimerkiksi kriittisenä markkinana pidetyllä Yhdysvaltojen alueella on tullut jopa laskua. Myytyjen Windows-puhelinten osuus kaikista Yhdysvalloista myydyistä puhelimista putosi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 5,6 prosentista 4,7 prosenttiin, eli laskua tuli 0,9 prosenttiyksikköä. Vastaavana ajankohtana Androidin osuus oli 59,1 % ja iOS:n 34,6 %.



On mielenkiintoista nähdä, kuinka paljon etukäteen kehuja saanut Windows Phone 8.1 -päivitys ja sen mukanaan tuomat uudet mallit (esimerkiksi Lumia 630) onnistuvat keikauttamaan asemia rapakon takana, jos mitenkään.

Euroopassa Windows Phone on onnistunut saamaan aikaan pientä kasvua, mutta mutta se on silti edelleen selvästi vasta kolmanneksi suurin toimija. Android pitää viiden suurimman EU-markkinan alueella (Iso-Britannia, Ranska, Saksa, Espanja ja Italia) 72,4 % osuutta. Applen iOS on kakkosena 17,5 % osuudella ja Windows Phonen osaksi jää 8,4 %.



Päivitetty: Lisätty kappale WP 8.1:stä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Honor 200 Smart – hinta laskenut -47%

Honor 200 Smart
79 € Power
99 € Telia
149 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Motorola Edge 50 – hinta laskenut -24%

Motorola Edge 50
292 € CDON
390 € Hobby Hall
594 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 383 €

Honor 400 Smart (5G) – hinta laskenut -16%

Honor 400 Smart (5G)
149 € Gigantti
149 € Veikon Kone
149 € Power

Alin hinta viikko sitten: 178 €

Motorola Moto G06 Power – hinta laskenut -16%

Motorola Moto G06 Power
151 € CDON
189 € Gigantti
189 € Lenovo

Alin hinta viikko sitten: 179 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.