Aina ei Applekaan onnistu – "myynti -70 %"

Manu Pitkänen

Aina ei Applekaan onnistu – myynti -70 %
Markkinatutkimusyhtiö IDC:n raportin mukaan Apple Watch -älykellon kappalemääräinen myynti putosi heinä-syyskuun aikana jopa 70 prosenttia. Samankaltaiseen suuntaan kehitys on kulkenut monella muullakin merkillä.

IDC:n selvityksen mukaan heinä-syyskuussa toimitettiin yhteensä 2,7 miljoonaa älykelloa, joista 1,1 miljoonaa oli Applen kehittämiä. Apple Watch on myynnin rajusta pudotuksestaan huolimatta selvä markkinaykkönen. Toiseksi suurimman markkinaosuuden kahmaisi itselleen hurjasti kasvanut Garmin, joka toimitti katsauskauden aikana 0,6 miljoonaa älykelloa. Garminin tuotevalikoimaan kuuluu muun muassa Forerunner- ja Fenix Chronos -nimisiä älykelloja.

Samsung onnistui kasvattamaan hieman myyntiään viime vuodesta. Sitä voidaan pitää jo itsessään hyvänä suorituksena, sillä kokonaismarkkina putosi samaan aikaan yli 50 prosenttia. Myyntivolyymeissä Samsung jäi 400 000 älykelloon.

Ensimmäinen varsinainen Android Wear -valmistaja löytyy IDC:n mittauksissa neljänneltä sijalta: Lenovo. Laitevalmistajien tyytymättömyys Android Wear -kellojen kysyntään on helppo ymmärtää, sillä Lenovokaan ei yltänyt kuin 100 000 kellon myyntiin. CNETin mukaan Lenovo, LG eikä Huawei aio julkaista tänä vuonna uusia Android-älykelloja. Huawein on kuitenkin kerrottu olleen kiinnostunut Samsungin Tizen-alustan käytöstä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Honor X7a – hinta laskenut -49%

Honor X7a
69 € DNA
136 € Bigbox
143 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 135 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -42%

Motorola Lenovo ThinkPhone
583 € CDON
660 € Proshop
999 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 999 €

Honor 90 Smart – hinta laskenut -35%

Honor 90 Smart
149 € Telia
179 € Bigbox

Alin hinta viikko sitten: 230 €

Realme C30 – hinta laskenut -22%

Realme C30
78 € Bigbox

Alin hinta viikko sitten: 98 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.