Apple valmistautuu vallankumoukseen – Kehitti oman näyttöteknologian

Manu Pitkänen

Apple valmistautuu vallankumoukseen – Kehitti oman näyttöteknologian
Applen vuonna 2014 tekemän LuxVue-yrityskauppa alkaa tuottaa tuloksia ehkä jo ensi vuonna, kirjoittaa talousmedia Nikkei. Apple saattaa nimittäin siirtyä Apple Watch -älykellossa uuden sukupolven näyttöteknologiaan.

LuxVue kehitti pieniin mikro-LEDeihin perustuvaa näyttöteknologiaa, jossa näytön taustavalaistus on toteutettu isojen LED-valojen sijaan pikselikohtaisilla valoa tuottavilla diodeilla. Teknologia on täysin uusi, minkä takia sitä ei hyödynnetä kaupallisissa tuotteissa juuri missään. Nikkeille puhuneen johtaja-tason lähteen mukaan Applen tuotekehitys on kuitenkin edennyt niin pitkälle, että se voisi ensi vuonna korvata Apple Watchin OLED-näytön mikro-LED-näytöllä.

Tuotantoprosessin vaatii kuitenkin todennäköisesti vielä paljon kehitystyötä jotta se saadaan skaalattua tarpeeksi suureksi esimerkiksi iPhonen tuotantoa varten.



Mikro-LED-näyttöjen suurimmat edut OLEDiin verrattuna ovat alhainen energiankulutus sekä suurempi kirkkaus, jolloin näyttö pysyy luettavana myös auringonpaisteessa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Edge 70 – hinta laskenut -28%

Oppo A5 Pro 5G – hinta laskenut -13%

Oppo A5 Pro 5G
199 € Veikon Kone
229 € Proshop
229 € Power

Alin hinta viikko sitten: 229 €

Xiaomi Poco F8 Ultra – hinta laskenut -11%

Xiaomi Poco F8 Ultra
779 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 879 €

Samsung Galaxy A56 – hinta laskenut -11%

Samsung Galaxy A56
249 € Power
279 € Verkkokauppa.com
279 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 279 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.