Apple teki kettumaisesti – Yrittää rosvota kumppaninsa työntekijät itselleen

Manu Pitkänen

Apple teki kettumaisesti – Yrittää rosvota kumppaninsa työntekijät itselleen
Apple on perustanut uuden grafiikkapiirien kehitykseen erikoistuneen tuotekehitysyksikön lähellä Lontoota sijaitsevaan St Albansiin, kertoo The Telegraph. Keväällä tuli ilmi, että Apple aikoo lopettaa mobiiligrafiikkapiirien tilaukset yhtiön ulkopuolelta ja ottaa itse vetovastuun piirikehityksestä.

Tilanteesta tekee erikoisen se, että iPhonien ja iPadien grafiikkapiirien kehityksestä vastanneen Imagination Technologiesin päämaja ja tuotekehitysyksikkö sijaitsee vain parin kilometrin päässä Kings Langleyssä. Vaikuttaisi siis vahvasti siltä, että Applen tavoitteena on rekrytoida Imaginationilta pois lähteviä asiantuntijoita omiin riviinsä.

Koska Imaginationin liikevaihdosta yli puolet tuli Applen maksamista lisenssimaksuista, on Apple-asiakkuuden menettäminen suuri haaste grafiikkapiiriyhtiölle. Tilanteesta johtuen Imagination on joutunut harkitsemaan toimintojensa järjestämistä uudelleen tai koko yhtiön myymistä. Epävarma tilanne saattaa ajaa asiantuntijoita lähtemään jo ennen kuin tilanne selkiintyy – tässä lienee Applen havittelema iskupaikka.



Applelle siirtyi jo viime vuoden puolella esimerkiksi Imaginationin operatiivinen johtaja John Metcalfe sekä muutamia insinöörejä. Imaginationin hankala tilanne lisännee joukkopakoa.

Vielä vuosi sitten Apple neuvotteli Imaginationin ostamisesta. Neuvottelut kariutuivat, mutta keskeisimmät osaajat Apple saattaa onnistua nappaamaan itselleen.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Edge 70 – hinta laskenut -35%

Honor 200 – hinta laskenut -34%

Honor 200
99 € DNA
149 € Power
346 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 149 €

OnePlus Nord CE5 – hinta laskenut -29%

OnePlus Nord CE5
199 € Gigantti
199 € Power
199 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 279 €

Honor 200 Lite – hinta laskenut -24%

Honor 200 Lite
219 € Verkkokauppa.com
287 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 287 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.