Rotat jättää uppoavan laivan? Mullistavan älypuhelimen esitellyt yhtiö on vaikeuksissa

Manu Pitkänen

Rotat jättää uppoavan laivan? Mullistavan älypuhelimen esitellyt yhtiö on vaikeuksissa
Androidin aikoinaan perustaneen Andy Rubinin uuden Essential-kasvuyrityksen tavoitteena on viedä älypuhelimet seuraavalle kehitysaskeleelle, mutta se työ näyttää olevan vaikeampaa kuin aluksi osattiin odottaa. Yhtiöstä on jo alkanut valua avainhenkilöitä pois.

Toukokuun lopulla esitellyn Essential Phone -puhelimen piti tulla markkinoille kuukauden sisällä ensiesittelystä. Kuherruskuukausi on ollut jo muutaman viikon ohi, mutta siitä huolimatta puhelin ei ole myynnissä eikä kukaan osaa sanoa koska se voisi olla kuluttajien kädessä. Tavallisen alkukankeuden lisäksi yhtiöllä lienee muitakin ongelmia, sillä yhtiön markkinointijohtaja Brian Wallace on päättänyt vaihtaa maisemaa.



Wallace ehti olla yhtiössä vain puolen vuoden verran. Hänen edellinen työpaikkansa oli laajennettua todellisuutta hyödyntäviä laseja kehittävässä Magic Leapissä. Wallacen lisäksi yhtiön on jättänyt viestinnästä vastannut Andy Fouché. Markkinointi- ja viestintäjohtajien lähtö jo ennen tuotteen julkaisua antaa ulospäin mielikuvan, että Essential on todellisessa kriisissä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Edge 70 – hinta laskenut -35%

Honor 200 – hinta laskenut -34%

Honor 200
99 € DNA
149 € Power
346 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 149 €

OnePlus Nord CE5 – hinta laskenut -29%

OnePlus Nord CE5
199 € Gigantti
199 € Power
199 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 279 €

Samsung Galaxy Z Flip7 FE – hinta laskenut -25%

Samsung Galaxy Z Flip7 FE
661 € Hobby Hall
999 € Samsung
1049 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 875 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.