Rovion alkuperäinen perustaja jättää yhtiön

Manu Pitkänen

Rovion alkuperäinen perustaja jättää yhtiön
Rovion alkuperäisiin perustajiin kuuluva Niklas Hed on päättänyt jättää mobiilipeliyhtiön. Hed kertoi asiasta LinkedInissä. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Talouselämä.

Hed perusti Rovion vuonna 2003 Assembly-pelitapahtuman jälkeen. Alun perin Relude-nimisen yhtiön perustamisessa olivat mukana myös Hedin opiskelijakaverit Jarno Väkeväinen ja Kim Dikert. Yhtiön alkutaipaleen tappiollista kulkua tasoitti Niklaksen sedän, Kaj Hedin, sijoittamat rahat.

Vuosien varrella Hed on toiminut Roviossa eri tehtävissä, esimerkiksi operatiivisena johtajana ja johtanut yrityksen sisäisistä pelistudioista. Hed omistaa Roviosta edelleen 2,5 prosentin osuuden, jota hän ei ilmeisesti ole nyt vielä myymässä. Rovio listattiin pörssiin syksyllä 2017.

"15 Roviolla vietetyn vuoden jälkeen olen päättänyt katsoa mitä aidan toisella puolella on. Lähteminen oli vaikea päätös, mutta mikä matka tämä on ollut, ja mahtavat muistot! Kiitos kaikille entisille kollegoille ja ystäville", kirjoittaa Niklas Hed.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 15T – hinta laskenut -31%

Xiaomi 15T
480 € Hobby Hall
649 € Proshop
709 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 699 €

Oppo Find X9 Pro – hinta laskenut -23%

Samsung Galaxy Z Flip6 – hinta laskenut -22%

Samsung Galaxy Z Flip6
978 € Hobby Hall
1259 € Power
1389 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1259 €

Motorola Moto G56 – hinta laskenut -19%

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.