Google Maps täytti 15 vuotta: Juhlapäivityksessä joukko uudistuksia

Matti Robinson

Google Maps täytti 15 vuotta: Juhlapäivityksessä joukko uudistuksia
Muistatteko vielä ajan jolloin Google Maps oli lähinnä vitsi ja kaikki todellista kartta- ja navigointipalvelua haluavat valitsivat joko erillisen navigaattorin tai vähintäänkin Nokian Navteqiin perustuvan karttaohjelmiston.

Kaukana ovat nuo ajat ja nykyisin Google Maps on syystäkin maailman suosituin ja todennäköisesti monipuolisin karttapalvelu kuluttajille.

Googlen karttapalvelu on täyttänyt tällä viikolla 15 vuotta ja sitä juhliakseen yhtiö on julkaissut useita uudistuksia palveluun.

Ensisilmäyksellä näkyvin uudistus on uusi ikoni, mutta tarjolla on muutakin uutta. Ikoni on muttunut kartalla olevasta nastasta pelkäksi Google-värein koristelluksi nastaksi.

Käyttöliittymän uudistuksista mainitaan alavalikkoon tuodut uudet valinnat, joita on nyt kolmen sijaan viisi. Näistä uusia ovat mm. "Contribute"-tabi, jossa käyttäjät voivat lisätä tietoa ja kuvia paikallisista yrityksistä, sekä "Saved", josta löytyvät kaikki tallennetut paikat.



Google on erityisesti keskittynyt parantamaan myös julkisien kulkuneuvojen käyttöä, sillä uudessa versiossa näytetään arvioita julkisten ruuhkautumisesta. Lisäksi tietoja lisätään mm. lämpötiloista, vartijoista, junanvaunujen määrästä ja muusta.

Myös Live View -ominaisuutta on parannettu. Lisättyä todellisuutta hyödyntävä ominaisuusu näyttää mihin suuntaan ja kuinka pitkä matka on kohteeseen esimerkiksi ennen navigoinnin aloittamista.

Päivitykset ovat alkaneet tänään, mutta esimerkiksi riippuen maasta päivitysten saapuminen saattaa kestää kauemmin.





Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A60 – hinta laskenut -31%

Oppo A60
149 € Verkkokauppa.com
217 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 216 €

Samsung Galaxy S25 Edge – hinta laskenut -15%

HMD Skyline – hinta laskenut -13%

HMD Skyline
277 € Gigantti
277 € Power
395 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 317 €

Honor 400 Lite – hinta laskenut -13%

Honor 400 Lite
199 € DNA
249 € Multitronic
249 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 229 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.