Elisan 5G-verkko on nyt käytössä Hämeenlinnassa ja Järvenpäässä

Janne Yli-Korhonen

Elisan 5G-verkko on nyt käytössä Hämeenlinnassa ja Järvenpäässä
Elisan 5G-verkko on jälleen laajentunut kahdelle uudelle paikkakunnalle, sillä verkkoa pääsee hyödyntämään nyt Hämeenlinnassa sekä Järvenpäässä. Näiden kahden lisäyksen myötä Elisan 5G-verkko toimii jo 28. paikkakunnalla. Lisää on myös luvassa tulevien viikkojen aikana.

"Verkon ripeä laajentuminen on kasvattanut 5G:n suosiota ja tunnettavuutta suomalaisten keskuudessa nopeasti. Tämä näkyy myös päätelaitteiden myynnissä, sillä ensimmäistä kertaa 5G-laite nousi myydyimpien puhelintemme listalle loppukeväästä. Myös 5G:n käyttäminen kodin nettiyhteytenä kiinnostaa suomalaisia", Elisan Hämeen alueen aluejohtaja Kalle Lehtinen kertoo.

Hämeenlinnassa verkko kattaa alkuvaiheessa muun muassa Myllymäen, Kaurialan ja Punaportin alueita. Kesäkuun aikana verkko laajenee kattamaan myös Hämeenlinnan keskustan ja yltää myös muun muassa Hätilän, Katisen ja Aulangontorpan alueille.

Elisan 5G-verkko Hämeenlinnassa kesäkuussa 2020 (kuva: elisa.fi/kuuluvuus)
Elisan 5G-verkko Hämeenlinnassa kesäkuussa 2020



"5G on monestakin syystä merkittävä asia kaupungille. Ensinnäkin hyvät, toimivat tietoliikenneyhteydet auttavat meitä asettamassamme hiilineutraaliuden tavoitteessa. Olemme myös digitalisoineet palveluitamme muun muassa terveydenhuollon saralla. Hyvänä esimerkkinä terveydenhuollon etämittaukset, jonka toteutimme yhdessä Elisan kanssa. Tämän kehitystyön jatkolle 5G antaa uusia, kiinnostavia mahdollisuuksia. Haluamme kehittää kaupunkiamme innovaatio-, testaus- ja pilotointiympäristöksi, jossa yhteistyökumppanimme pääsevät kehittämään ja hyödyntämään 5G-osaamis- ja liiketoimintapotentiaaliaan", Hämeenlinnan kaupunginjohtaja Timo Kenakkala sanoo.

Kiinteän yhteyden tavoin toimiva Elisa 5G Kotinetti on tulossa myyntiin Hämeenlinnan alueella lähiaikoina.

Järvenpäässä verkko puolestaan kattaa alkuvaiheessa kaupungin keskustan, Järvenpään rantapuiston ja Kolmisoinnun alueet sekä Kinnarin ja Pöytäalhon kaupunginosat. Verkko laajenee kesän aikana lisäksi Isokytön alueelle.

Elisan 5G-verkko Järvenpäässä kesäkuussa 2020 (kuva: elisa.fi/kuuluvuus)
Elisan 5G-verkko Järvenpäässä kesäkuussa 2020

"Järvenpää on väkiluvultaan yksi nopeimmin kasvavista kunnista Suomessa. Kaupungissa asuu paljon työikäisiä ja perheitä, jotka käyttävät aktiivisesti erilaisia tietoliikennepalveluita ja haluavat 5G:n mahdollistamia erittäin nopeita yhteyksiä", Elisan kuluttaja-asiakasyksikön liiketoimintajohtaja Juha Laukkanen sanoo.

Elisan 5G-verkko on käytettävissä tällä hetkellä Helsingissä, Espoossa, Tampereella, Vantaalla, Oulussa, Turussa, Jyväskylässä, Lahdessa, Kuopiossa, Porissa, Kouvolassa, Joensuussa, Hämeenlinnassa, Vaasassa, Seinäjoella, Salossa, Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Raumalla, Tuusulassa, Keravalla, Kangasalalla, Raisiossa, Iisalmessa, Kemissä, Heinolassa, Kuusamossa ja Siuntiossa.


Elisan kuuluvuuskartan näet tästä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G04s – hinta laskenut -40%

Motorola Moto G04s
88 € Proshop
89 € Prisma Verkkokauppa

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Motorola Moto E13 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto E13
39 € Power
59 € Telia
82 € Teknikproffset

Alin hinta viikko sitten: 59 €

Samsung Galaxy S23 FE – hinta laskenut -24%

Samsung Galaxy S23 FE
349 € DNA
462 € Summ
499 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 462 €

Honor X7b (4G) – hinta laskenut -23%

Honor X7b (4G)
99 € Power
129 € Gigantti
129 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.