Koronavilkku -sovellusta ladattu yli 2,5 miljoonaa kertaa - noin 35% positiivisen testituloksen saaneista ilmoitti tartunnastaan sovelluksen avulla syys-lokakuussa

Janne Yli-Korhonen

Koronavilkku -sovellusta ladattu yli 2,5 miljoonaa kertaa - noin 35% positiivisen testituloksen saaneista ilmoitti tartunnastaan sovelluksen avulla syys-lokakuussa
Noin kaksi kuukautta sitten julkaistu Koronavillku -sovellusta on nyt ladattu yli 2,5 miljoonaa kertaa, kertoo THL. Koronavilkku on väkilukuun nähden yksi maailman ladatuimmista koronasovelluksista.

Suomen koronaluvut ovat viime aikoina olleet kasvussa, joka näkyy myös sovelluksessa. THL:n mukaan Koronavilkun avulla käyttäjät ilmoittivat tartunnasta yhteensä 2846 kertaa syys-lokakuussa. Tämä tarkoittaa sitä, että noin 34,9 prosenttia positiivisen testituloksen saaneista ilmoitti tartunnastaan Koronavilkun avulla, jolloin virukselle heidän kauttaan mahdollisesti altistuneet muut käyttäjät ovat saaneet altistumisilmoituksen.

"Koronavilkku on ollut syksyllä avuksi tartuntaketjujen katkaisussa. Esimerkiksi Vaasan alueella vilkun ilmoitukset ovat johtaneet yksittäisten ja ryhmäaltistumisten tunnistamiseen. Mitä useampi sovellusta käyttää, sitä useammin sovellus voi auttaa tällä tavalla", sanoo THL:n tiedonhallintajohtaja Aleksi Yrttiaho.



THL paljasti Koronavilkusta myös muita lukuja. Kampanjakyselyn mukaan 90 prosenttia tuntee sovelluksen. Eniten sovellusta ovat ladanneet alle 25-vuotiaat, joista 71 prosenttia kertoo ladanneensa Koronavilkun. Vähiten sovellusta ovat ladanneet 45–54-vuotiaat. Kyselyyn vastasi tuhat ihmistä.

Koronavilkku-sovellus on saanut viime aikoina useita päivityksiä, kuten englanninkielisen version.

"Koronavilkku kannattaa ehdottomasti päivittää, sillä sovellusta parannetaan jatkuvasti. Vaikka suurin osa sovelluksista päivittyy automaattisesti, suosittelemme tarkistamaan, että käytössäsi on sovelluksen uusin versio", muistuttaa teknologia-asiantuntija Sami Köykkä Solitasta.

Lisätietoa sovelluksesta saa täältä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13T Pro – hinta laskenut -42%

Xiaomi 13T Pro
600 € CDON
849 € Proshop
1001 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 1026 €

Oppo Reno 12 F (4G) – hinta laskenut -29%

Oppo Reno 12 F (4G)
249 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 349 €

Asus Zenfone 10 – hinta laskenut -24%

Asus Zenfone 10
791 € CDON
849 € Power
1042 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 1041 €

Samsung Galaxy A16 (5G) – hinta laskenut -20%

Samsung Galaxy A16 (5G)
149 € Hobby Hall
189 € Multitronic
189 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 187 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.