Lidl Plus -sovellus saavuttanut vuodessa jo miljoona latausta - sovellus tarjoaa nyt kumppanietuja

Janne Yli-Korhonen

Lidl Plus -sovellus saavuttanut vuodessa jo miljoona latausta - sovellus tarjoaa nyt kumppanietuja
Lidl Plus -etusovellus on ollut saatavilla ja käytössä vuoden ajan. Lidl kertoo, että lanseerauksen yhteydessä sovellus keräsi peräti 75 000 rekisteröitynyttä käyttäjää ensimmäisen vuorokauden aikana. Vuoden aikana latauksia sovellukselle on kertynyt jo miljoona.

Vuoden aikana sovellukseen on tuotu uusia ominaisuuksia. Uusin ominaisuus on Paras aika asioida, joka helpottaa ostosreissun aikatauluttamista, koska se kertoo väljimmän ajan asioida omassa myymälässä.

"Olemme seuranneet etusovelluksen käyttöä jatkuvasti koko vuoden, ja tuoneet siihen sellaisia ominaisuuksia, jotka toimivat etenkin suomalaisille käyttäjille. Vuoden aikana on innostuttu erityisesti bonuskupongista. Saldoa kerryttäviä bonuskuponkikampanjaan osallistuvia on kuukausittain satoja tuhansia suomalaisia", kertoo Lidlin kaupallinen johtaja Mikko Forsström.



Sovelluksen kautta pääsee nyt myös hyödyntämään kumppanietuja. Ensimmäiset kumppanietuudet on solmittu Kotimaan Energian ja BookBeatin kanssa. Lisää kumppanietuja on tulossa syksyllä.




"Ajattelemme Lidl Plus -etusovelluksen olevan palvelu, jonka kautta helpotamme asiakkaidemme arkea. Siksi sovelluksesta löytyy nyt myös kumppanietuuksia. Kumppaniedut antavat Lidl Plus -käyttäjälle mahdollisuuden säästää kumppaniemme palveluista ja tuotteista sekä saada lisäetuja Lidliin kuten Lidl Plus -ostosrahaa", avaa Forsström.



Lisätietoa Lidl Plus -sovelluksesta saa täältä.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola razr 50 Ultra – hinta laskenut -43%

Motorola razr 50 Ultra
684 € CDON
1199 € Verkkokauppa.com
1199 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1199 €

Samsung Galaxy S24+ – hinta laskenut -31%

Samsung Galaxy S24+
595 € CDON
951 € Hobby Hall
1199 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 866 €

Apple iPhone 16 Pro – hinta laskenut -30%

Apple iPhone 16 Pro
879 € iPhonetalo
1259 € Proshop
1259 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 1259 €

Motorola Moto G06 Power – hinta laskenut -28%

Motorola Moto G06 Power
119 € CDON
189 € Gigantti
189 € Lenovo

Alin hinta viikko sitten: 165 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.